tiistai 29. heinäkuuta 2008

53. luku: Viimeinen lapsuuskesä

Elokuun 2. päivänä
”Tänä aamuna Charlie Moore tuli Kuusikukkulalle ja kihlaus julkistettiin. Varjelkoon, äiti itki kuin vesiputous ja lapset tuntuivat menevän aivan sekaisin tästä romantiikan myrskystä ympärillään. Loppujen lopuksi ainoat täysijärkiset tästä perheestä olemme me, Effie, John, Davy ja minä; Effie keitti väkevää teetä, Davy ja John katosivat tenniskentän suuntaan ja minä kirjoitin herttaisen vastauksen Chrissyn kirjeeseen, jossa hän kiittää ’elämänsä ihanimmasta lomasta’.

Huomioitavaa: D. Flemingin tavanomainen kirjelippu puuttuu.

Illalla söimme Mäntykankaalla loput hääruuat. Rose ja Charlie eivät tahdo kihlajaisia, vain suuret häät.

Effie sanoo, että alamme olla ’vaarallisessa iässä’.”

Aberdeen elokuun 5. päivänä 
”Tulin eilen Copperfield Houseen se on Wardlaw’n talon nimi, sillä James Wardlaw’n suuri ihanne on Dickens.

Tapasin nyt ’oikean kirjailijan’, mistä olen aina haaveillut. James Wardlaw kiitteli kertomuksiani, sanoi, että minussa on ’ainesta’ ja että tyylini on ’ällistyttävän kypsää’ ynnä muuta, mikä sai minut punastumaan heleämmin kuin yksikään Jerryn palvova katse.

Rouva Wardlaw on hento olento, joka muistuttaa enemmän keijua kuin ihmistä. Ja koko Copperfield Housessa vallitsee herttaisen kodikas tunnelma.

Tänään Rosie ja minä kiersimme kaupunkia. Yliopiston näkeminen sai veren kiertämään kiivaammin suonissani, mutta olen sentään kiitollinen seminaaristakin. Ja ehkä on vain hyvä, että joudun nyt yksin Ruususen linnaan — ainakin luen enemmän. Äiti aikoo soittaa rouva Cochranelle ja pyytää, ettei Robin entistä makuuhuonetta vuokrattaisi kenellekään ’epämääräiselle henkilölle’.

Voi hyvänen aika.”

Elokuun 7. päivänä 
”Tällä päivällä oli varattuna minulle hyvin herttainen yllätys. James Wardlaw vei meidät kaikki kävelylle asemalle, ja junasta astui alas Isoäiti!

Hän ei ollut tiennyt minun vierailevan Copperfield Housessa, joten olimme kumpikin yhtä ällistyneitä. Kuinka hauskaa oli tavata Isoäiti taas! Hän näytti niin sadunomaiselta vanhanaikaisissa vaatteissaan ja hiuksenhienoja viivoja silmäkulmissaan.

Kodikas rauha oli häiriintyä heti, sillä posti oli tuonut Rosielle kirjeen Ianilta. Tämä tulee vanhempiensa luo Aberdeeniin ensi viikolla, ja koko Copperfield House aina puolikuurosta Joanna-keittäjättärestä alkaen miettii, miten asia salattaisiin Isoäidiltä.

-Hän siis kirjoittaa sinulle? sanoi Isoäiti nähtyään kuoressa lähettäjän nimen — Rosie ei ehtinyt napata kirjettä kyllin ajoissa eteisen pöydältä. -Omituista.

-Miten niin? kysyi Rosie pahastuneena.

-Ei ole Vernonien tapaista muistella yhtä tyttöä liian kauan. Isoäidin myssy keikkui vihaisesti.

Onneksi Fiona Wardlaw keksi samassa kysyä Edinburghin uutisia, ja tuo onneton kirje unohtui. Mutta kun äsken tulin huoneeseen, jonka jaan Rosien kanssa, hän itki. Koetin lohduttaa häntä parhaani mukaan. Miten herttainen, aina ystävällinen Isoäiti voi vihata Vernoneita noin syvästi?”

Elokuun 11. päivänä 
”Tänään täytän 19 vuotta. Se on järkyttävää. Vuosi sitten Rob oli juuri mennyt kihloihin, kaksi vuotta sitten arvailin kirjojen nimiä ja pidin tanssiaiset, kolme vuotta sitten olin lopettanut kouluni Longissa. Voi, minusta tuntuu, että tulen vanhaksi, harmaannun ja kurtistun kuin rusina!

Kerroin näistä tuntemuksista Isoäidille, kun istuimme Copperfield Housen pölyntuoksuisessa kirjastossa. Olin avannut kotoa tulleet paketit ja tullut sitten häädetyksi talon syrjäisimpään huoneeseen, koska syntymäpäiväni viettoa varten tehtiin kuulemma vielä järjestelyitä.

-Minusta tuntui juuri samalta 19-vuotiaana, Isoäiti hymyili ja taputti minua päälaelle, sillä istuin matalalla jalkajakkaralla. -Sitten Donald kosi minua, enkä voinut käsittää, että voisin joskus olla muuta kuin nuori ja kaunis. Odotahan vain, kun sinä tapaat elämäsi miehen!

-Avioliitto ei ole minulle tärkeintä, sanoin.

-Ylpeä sinä olet, rakkaani — ylpeä, kuten Ylämaan tyttären tuleekin. Mutta älä anna ylpeyden sokaista silmiäsi, kun onni tulee sinua vastaan.

Ehkä Isoäiti on oikeassa. Minä olen ylpeä. Mutta onneni aion silti löytää!

Sitten meidät kutsuttiin saliin, jossa sain lisää lahjoja ja suuren kakun.

Robilta ja Annalta tuli Gretnasta postikortti, jossa on pieni Amor ampumassa nuolta isoon vaaleanpunaiseen sydämeen. He mahtavat olla onnellisia!”

Elokuun 14. päivänä 
”Tänään satoi, emmekä päässeet edes Copperfield Housen suloiseen puutarhaan, joka tuntuu olevan niin kaukana kaupungin melskeestä. Istuimme ruokasalissa, teimme pieniä askareita ja rupattelimme.

Puhe kääntyi lähestyvään koulun alkuun, siihen, miten aion lukea kahden vuoden kurssin vuodessa ja miten Rosie ja minä olemme nyt eri vuosikursseilla.

Huomautin ohimennen, että asun Ruususen linnassa yksin nyt, kun Rob on poissa.

-Ei, sanoi Isoäiti äkkiä ja paukautti sukkapuikolla tuolinsa käsinojaa. -Eihän se käy!

-Miksei? herra Wardlaw naurahti. -Bet on reipas tyttö, ja talo on täynnä ihmisiä.

-Ei käy, että nuori tyttö asuu yksin keskellä kaupunkia, vailla kenenkään miespuolisen sukulaisen suojelusta!

-Ehkä Bet menee naimisiin, ehdotti rouva Wardlaw, jolla on mainio huumorintaju — sitä kuulemma tarvitaan, kun herra Wardlaw’hin iskee pahin luomisvimma.

-Se ei käy, Isoäiti ilmoitti kolmannen kerran kuin huutokaupanpitäjä, enkä oikein päässyt käsitykseen siitä, mikä ei käy — yksinasuminen vai naimisiinmeno. -Ajatuskin on säädytön!

-Täysihoitola on kunniallinen paikka, yritin puolustautua vuorollani huvittuneena Isoäidin viktorianaikaisista ajatuksista.

-Talossani Edinburghissa on tyhjä huone Rosien huoneen vieressä. Sinä tulet sinne.

-Mutta…

-Minun sanakirjassani ei ole sellaista sanaa. Isoäiti hymyili säteilevästi. -Rosie viihtyy kirjojensa äärellä paremmin, kun hänellä on toveri, ja sinulla on säädyllinen asunto. Älä nyt sano mitään! James, minä kai saan tilata puhelun Glen Longiin?

Ei olisi tainnut auttaa, vaikka herra Wardlaw olisi kieltänytkin, siksi nopeasti Isoäiti puhelun tilasi ja asiansa ajoi. Äiti taisi loppujen lopuksi olla helpottunut.

Koko lukuvuosi samassa asunnossa Rosien kanssa! Riemuitsimme ensin ääneen ja sitten itseksemme, ja lopuksi juoksimme keittiöön kiljumaan julki iloamme, sillä Joannaa se ei häirinnyt.

-Ja tuo tyttö pelkää tulevansa vanhaksi, Isoäiti sanoi naurua silmissään, kun tulimme järkiimme ja palasimme ruokasaliin.”

Elokuun 17. päivänä 
”Rosie on kävelyllä Ianin kanssa. Varjelkoon, miten hupsun rakastuneelta hän näyttää! Minä valehtelin kohteliaasti potevani päänsärkyä Ianin soittaessa, joten paras ystäväni ei saanut omantunnonpistosta jättäessään minut yksin kolmanneksi pyöräksi en tahdo. Isoäiti ja rouva Wardlaw ovat myös kaupungilla, ja herra Wardlaw soittaa salissa Kuutamosonaattia. Sävelet leijuvat pehmeinä yläkertaan, jossa tätä kirjoitan. Voi, miten hyvää tämä vierailu on minulle tehnyt! Suorastaan uhkun intoa ja sormeni syyhyvät koulukirjojen kosketusta.

Ianin oleskelu Aberdeenissä on pimitetty Isoäidiltä melkein rikollisin keinoin. Rosien äiti jopa valehteli tänään, että Rosiella on hammaslääkäri.

-Ei ole tarpeen aiheuttaa myrskyä, hän sanoi eilen, kun poimimme kaikki kolme viinimarjoja puutarhassa ja Isoäiti oli torkuilla. -Äiti on ihana ihminen, mutta ei voi sietää Vernoneita. Ja jos tulee helposti merikipeäksi, on vältettävä laivoja.

-Minä en käsitä, miksi hän inhoaa Iania niin, Rosie huokasi.

-Klaanilaitoksen jäänteitä, arvelin minä ja purin halki mehukkaan marjan.

Rouva Wardlaw nauroi.

-Ehkä sitä, kultaseni, hän sanoi.

Ylihuomenna minä lähden taas kotiin. On paljon valmisteltavaa uutta kouluvuotta varten, ja haluan hieman selata kirjojani, sillä puolet entisistä tiedoistani tuntuu kadonneen kesätuulten mukana.

Aamulla pukeutuessamme Rosie kysyi, eikö minua kaduta, kun annoin Duncanille rukkaset.

-Ei yhtään, vastasin. -Tahdon opiskella ja opettaa, en ryhtyä perheenemännäksi.

-Ihmiset sanovat, että sinä olet älykäs, Rosie huokasi, -mutta uskotko, joskus olen sitä mieltä, ettei sinun päässäsi ole yhtään järkeä.”

Kuusikukkulalla elokuun 20. päivänä 
”Olen silittänyt kauluksia ja kalvosimia ja alushameita niin, että koko keittiö höyryää. Rose ompelee kapioitaan (eikö se kuulosta järkyttävältä!) ja John lojuu kirjaston sohvalla lukemassa kansantaloustiedettä.

Isä ja äiti ovat tavattoman iloisia siitä, että pääsen Brodielle asumaan. Mikä vaara minua voisi uhata Ruususen linnassa? Kaikesta huolimatta tulen ikävöimään ruusukoristeista lampunvarjostinta.

Kate tuli käymään ja toi postimme. Kirje Duncan Flemingiltä, hmm. Serkku kiehui uteliaisuudesta, mutta minä aloin puhua uudesta hattumallista, jonka näin Aberdeenissä.

Duncanin kirje on toverillinen ja herttainen; ellei hän aloittaisi ’Hyvä Betty’ entisen ’Pikku Sapphon’ sijasta, voisi luulla, ettei koko kohtausta pesutuvassa ollutkaan. Mutta nyt hän kirjoittaa musteella kirjoituspaperille, ei lyijykynällä tilikirjan sivulle, ja se on vakavaa. Silti on hauska taas tavata hänet, ja Jerry ja tytöt ja Miriam-tyttönen!

Yli puoli vuotta olen ollut kotona, laiskotellut kuten tohtori määräsi, nauttinut elämästäni ja kokenut suuria järkytyksiä. Rob ja Anna tulevat takaisin huomenna. He ovat ostaneet vanhan Sellorin talon asunnokseen, minun pitäisi juosta vielä tänään levittämään mattoja ja liinoja äidin ja rouva Cameronin avuksi. Miltähän Marystä ja Jenniestä mahtaa tuntua, kun Rob opettaa heitä koulussa!

Jamie, Flora ja Meggie lähtevät Glasgow’hun lokakuussa. Äiti on pyytänyt heitä pitämään Johnia silmällä, hän muuttaa heidän luokseen Will-enon luota. Minusta John on kuitenkin liian innostunut kauppiaan uraan sortuakseen minkään luokan paheisiin.

Minun viimeinen lapsuuskesäni on mennyt, tyttövuoteni ovat ohi. Olen 19-vuotias, nuori nainen, ja saan opiskella, tulla opettajattareksi, vaikuttaa uuden sukupolven ihanteisiin, opettaa heitä rakastamaan tätä kaunista maata – eikä Emma Wood ole enää samalla vuosikurssilla kanssani.

Täytyy sanoa, että olen koko lailla onnellinen tyttö.”

****
Tähän päättyy Bettyn tarinan ensimmäinen osa. Toivottavasti olet pitänyt tarinasta. Sen jatko on luettavissa omassa blogissaan Betty maailmalla

9 kommenttia:

  1. Kiitos, tämä on mahtava blogi! Tuskin maltan odottaa päivitystä, joka ONNEKSI on tullut joka päivä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista! :) Ja tervetuloa jatkamaan tarinaa toisen blogin puolelle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, on ollut ilo lukea Bettyn tarinaa.

    VastaaPoista
  4. Vau! Kiitos, päivästä toiseen olen malttamattomana odottanut uutta postausta :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Tätä on ollut aivan ihanaa lukea, kesälomakin on tuntunut enemmän kesälomalta kunnon vanhanajan tyttökirjan parissa!
    Ja äsken melkein jo säikähdin, että miksei ole uutta osaa, ennenkuin tajusin lukea loppuun asti, jotta lisää on tulossa.
    Siispä odottamaan seuraavia osia.

    - blogiton ShamanCat

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Kaisa! Vasta viime viikonloppuna löysin Bettyt, vaikka oletkin niistä blogissasi maininnut aiemminkin. Olen täällä sairasvuoteella itkenyt ja nauranut ja heittäytynyt tarinaan mukaan. Sinulla on totisesti kirjoittamisen ja tarinankerronnan taito hyppysissäsi. Nyt hiippailen Bettyn seuraavan osan pariin... :)

    Ps. Onneksi löysin tämän blogin vasta nyt: en olisi millään malttanut odottaa uutta lukua seuraavaan päivään! ;)

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavaa tekstiä! Kyllä tätä kelpaa lukea! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos :).
    Nyt VASTA olen lukenut Bettyä. Ihanaa, että sarja jatkuu :D.
    t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. :) Ja parempi myöhään kuin... Jos olet Facebookissa, pääset Bettyn maailmaan myös täällä!

      Poista