keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

47. luku: Somervillejen vierailu

Miriam-tyttösen oli määrä lähteä kotiin toukokuun alussa, ja hän alkoi surra asiaa jo viikkoa aiemmin. Kuusikukkulan perhekin oli onneton, sillä tytöstä oli tullut kaikkien lemmikki.

Eräänä päivänä tuli sitten kirje Alison Somervilleltä. Kapteeni Somerville oli palannut kotiin kolmeksi kuukaudeksi, ja mikäli rouva Stewart voisi majoittaa heidät muutamien päivien ajaksi, tulisivat he yhdessä noutamaan tyttöä.

Miriam oli riemuissaan.

-En ole nähnyt isää kahteen vuoteen! hän huudahti ja taputti käsiään. -Voi Betty-neiti, eikö ole hurmaavaa, että he tulevat hakemaan minua!

-On kyllä, Betty sanoi hymyillen. -Ja miten iloiseksi isäsi tulee huomatessaan, että voit istua tuolissa monta tuntia.

Miriam tosiaan istui kuistin korituolissa huopaan käärittynä sylissään Elizan esiliina, jonka Cathy-rouva oli antanut tytölle paikattavaksi huomattuaan tämän mieltymyksen käsitöihin.

-Tietysti me otamme heidät vastaan, Cathy-rouva vakuutti. -Ja mitä pitempään he viihtyvät, sitä kauemmin sinäkin saat olla luonamme.

Tämän pikku juonen innostamana Betty päätti pitää pienemmät sisaruksensa ojennuksessa. Olisi ikävää, jos Davyn lemmikkihiiret pääsisivät vapaaksi rouva Somervillen nähden, tai Mary tulisi tervehtimään yltä päältä savessa muovailuinnostuksen jälkimainingeissa.

-Ymmärrättekö, teidän täytyy olla täydellisiä enkeleitä niin kauan kuin he viipyvät, silllä muuten he vievät Miriamin pois, eivätkä ehkä laske häntä lainkaan uudelle vierailulle, Betty varoitti.

-Mutta jos ei pysty olemaan enkeli? kysyi Jennie huolissaan, sillä hän jumaloi Miriamia.

-Menkää Keijulehtoon ja huutakaa kovasti, se auttaa hetkeksi, sisar vastasi. -Niin minä tein ennen, kun Jim-eno ja Marian-täti tulivat vieraisille.

Somervillejen tulopäivää varten aloitettiin heti suuret valmistelut. Päivällisellä tarjottaisiin pihviä, tuoretta salaattia ja luumujäätelöä; salaatinkastikkeen ohjeen Betty löysi eräästä aikakauslehdestä ja hyvitteli Effietä puoli päivää saadakseen tämän valmistamaan sen, ja Jenny suostui ilman muuta leipomaan herkullisia teeleipiään, jotka työntäisi uuniin, että ne olisivat tuloteelle asetuttaessa vastapaistettuja ja tuoksuvia.

Vierashuone laitettiin kuntoon Rosen järjestäessä pukeutumispöydän mahdollisimman viehättäväksi, ja Annie paikkasi miltei huomaamattomasti päiväpeiton, jonka keskellä oleva reikä oli syntynyt Davidin leikatessa päänreiän munkinkaapuunsa luostaria näyteltäessä. Rob lupasi huolehtia pikkutytöistä, jotka saattaisivat keksiä millaisia kepposia tahansa. Miriam tahtoi myös auttaa, ja niin hän sai ommella irronneita pitsejä lasten mekkojen kauluksiin.

Miriamin vanhempien oli määrä tulla toukokuun seitsemäntenä. Mutta ikävä kyllä Kuusikukkulalla oli vain yksi päivyri, josta mennyt päivä repäistiin pois, ja tämän päivittäisen velvollisuutensa Rose oli nyt kiireissään unohtanut suorittaa. Niinpä hallin lattian pesu aloitettiin päivänä, joka kalenterin mukaan oli kuudes, mutta todellisuudessa seitsemäs — miten tällainen sekaannus ylipäänsä oli mahdollinen, sitä kukaan ei myöhemmin käsittänyt.

-Syömme vain kevyen päivällisen, eilistä perunakeittoa ja kauraleipää, Cathy-rouva sanoi Effielle aamulla. -Näin töille jää enemmän aikaa. Varjelkoon, onko se Meg?

Meg Clarke purjehti juuri pihaan iso vuoka kainalossaan.

-Arvelin, että rusinapaistos maistuu edinburghilaisellekin, hän sanoi. -Voit tarjota sen illalliseksi, Cathy.

-Voi kiitos, olet kultainen. Rose kiltti, hae hieman jäätä ja pane paistos komeroon. Tahdotko teetä, Meg?

-Ei kiitos, arvaan että olet kiireinen. Kahden junallahan he tulevat?

-Niin, kahden junalla, Cathy-rouva vastasi, ja jätti ikävä kyllä mainitsematta sanan ”huomenna”, joka olisi voinut selvittää koko sotkun.

Meg loi kummastuneen katseen halliin, jonka lattiaa Jenny parhaillaan kuurasi, ja poistui mutisten jotakin siihen suuntaan, että Cathleen Stewart oli todellakin lujahermoinen.

Betty oli kiivennyt kuistin katolle heitelläkseen pois kuivat oksat, lehdet ja kävyt, sillä katto näkyi vierashuoneen ikkunaan ja olisi voinut sellaisenaan järkyttää rouva Somervilleä.

-Älä vain putoa! varoitti tuomari pestessään parhaita vaunuja, joilla aikoi noutaa vieraat asemalta. -Sammaloituneet kohdat ovat liukkaita.

-Varjelkoon, niin, ne minun täytyy puhdistaa. Betty alkoi ripeästi harjata pehmoista sammalpeitettä pois. -Paljonko kello on, Rose?

-Neljännestä yli yksi. Rose järjesti vielä kerran vierashuoneen kirjoituspöytää avoimen ikkunan ääressä. -Minun täytyy kohta mennä pesemään lasten kaulukset, muuten ne eivät ehdi kuivua huomiseksi. Saanhan hakea kynänpyyhkimen sinun laatikostasi? Tähän on jäänyt sormenjälkiä.

-Minun omassani lukee B.S., joten se ei sovi. Kysy Robilta, hänen tavaroissaan ei milloinkaan ole nimeä. Kas, joku tulee taas, täällähän on oikea kansainvaellus. Ne ovat Flora ja Meggie! Betty heilautti kättään riemukkaassa kaaressa sillä seurauksella, että harja lensi kaaressa pihan yli ja putosi kanakopin katolle säikyttäen eläinparat pahanpäiväisesti.

-Bet Stewart, mitä sinä siellä teet? huudahti Flora. -Aiotko esiintyä hienoille kaupunkilaisille tuossa asussa?

Betty vilkaisi pieneksi jäänyttä merimiespukuaan ja rikkinäisiä sukkiaan, jotka oli aamulla pukenut ylleen juuri katolla kiipeilyä silmälläpitäen.

-En tietenkään aio — mutta tänään kai voin vielä pukeutua kuten haluan?

Flora näytti ällistyneeltä, mutta meni kuitenkin sisään Meggien kanssa luotuaan vielä oudoksuvan katseen tuomariin, joka iloisesti hyräillen kiillotti vaununovea.

-Rakkaani, kuinka hauska nähdä sinua! Jos pääset hallin yli kolmella askeleella, tule tänne, rouva Stewart huusi ruokasalista kiillotettavien hopeiden keskeltä. -Anna suukko isoäidille, Meggie!

-Kuinka täällä ollaan näin rauhallisia? Flora kysyi istuutuen ja riisuen Meggien myssyn. -Junahan on Fort Williamissa kolmen neljännestunnin kuluttua.

-Huomenna vasta.

-Mutta seitsemäs päivähän on tänään — vai onko tullut jokin muutos?

Liemikauha putosi Cathy-rouvan sormista ja räsähti kiillotettujen lusikoiden päälle.

-Istutko sinä siinä ja sanot, että tänään on toukokuun seitsemäs päivä?

-Tietysti.

-Mutta Ballachulishin Sanomat ilmestyi eilen, joten nyt täytyy olla perjantai.

-Nyt on lauantai. Sanomat on alkanut ilmestyä perjantaisin, onhan siitä ilmoitettu.

Cathy-rouva tuijotti hetken miniäänsä.

-Luoja varjelkoon, hän mutisi, hypähti pystyyn ja tempaisi keittiön oven auki. -Effie! Tänään on seitsemäs päivä, tänään he tulevat!

Keittiöstä kuului ällistynyt huudahdus, mutta Cathy-rouva lensi jo hallin poikki käskien Jennyä kuivaamaan lattian niin pian kuin mahdollista.

-Mutta rouva, portaiden edus on pesemättä, sisäkkö vastusteli.

-Heitä siihen se kauhea matto, jonka saimme Jimiltä ja Marianilta jouluna. Betty, tule heti alas katolta, seitsemäs päivä on tänään! Ja Tom, valjasta Silvia heti, sinun on oltava kohta Fort Williamissa!

Kuusikukkula joutui kuin pyörremyrskyn valtaan. Tuomari vaihtoin nopeasti vaatteita ja valjasti hevosen; Rose riensi pukemaan Miriamille pyhämekon, ja Betty raastoi valkoista musliinipukua ylleen vilkaisten kauhistuneena peilistä likaisia hiuksiaan, jotka oli aikonut sinä iltana pestä.

-Rob, pidä lapset poissa tieltä, Cathy-rouva komensi työntäessään hopeita takaisin laatikkoon. –Betty tulee tervehtimään ensin, ja sitten he menevät Miriamin luo, joten minulla on aikaa siistiä pikkuiset. Jennie, jos olet oikein kiltti, etsit ehjät mustat sukat Elizalle.

-Hänellä on vain harmaat, minun piti parsia yhdet mustat tänään, valitti Jennie.

-Pue hänelle ne, jotka ovat vähiten rikki… Voi sentään! Annie, käske Effien laittaa rusinapaistos päivälliselle, pihvit eivät ehdi… Siunattu Meg — ja siunattu Flora! Niin, jos todella viitsit kattaa pöydän…

Kun vaunut myöhemmin ajoivat ylös Kuusikukkulalle, eivät Alison ja Roderick Somerville aavistaneet, millainen hälinä siellä oli vallinnut vain silmänräpäystä aiemmin. Säteilevä emäntä otti heidät vastaan, hallissa odotti Betty raikkaana ja suloisena, joskin hiukan lattanassa kampauksessa, ja Miriam loisti oman huoneensa nojatuolissa. Jos tyttöä naurattikin jokin tavallista enemmän, ei hän paljastanut salaisuutta, ja isän näkeminen saikin hänet unohtamaan kaiken muun.

Roderick Somerville oli tummanruskeaksi paahtunut, yli kuuden jalan mittainen jätti, jonka tuuhea parta ja merimiehelle ominainen keinuva käynti saivat näyttämään entistä valtavammalta. Hän tutki kirjoja Miriamin pöydällä, rypisti ensin kulmiaan, mutta jäi sitten katselemaan tytärtään. Somasti pyöristyneet kädet elehtivät vilkkaasti, kirkkaat silmät kimalsivat ja punainen suu puhui lakkaamatta. Selkäkin oli vahvempi, sillä välillä Miriam kohottautui tuolissaan kuin hypähtääkseen seisomaan, ja toivo, jota kapteeni oli nämä viisi vuotta salaa elätellyt, heräsi taas henkiin.

Kun seurue illalla oli kerääntynyt saliin puhelemaan ja kuuntelemaan Annien soittoa, istui kapteeni Bettyn viereen sohvaan.

-Olette muuttanut lapsemme täysin, hän sanoi. -En ole koskaan uskonut ihmeparantumisiin, mutta alkaa tuntua siltä, että minun pitäisi.

Betty hymyili ja vilkaisi Miriamia, joka esitteli juuri äidilleen kaunista kirjontatyötään.

-En minä ole tehnyt yhtään mitään, vaan Jumala, hän sanoi hiljaa. -Ja luulen, että jo pelkästään samanikäisten lasten seura on virkistänyt häntä.

-Huomaan, että hän lukee satuja nykyään.

-Mitä muuta 11-vuotias tyttö lukisi loma-aikanaan? Betty kysyi hämmästyneenä. -Minäkin luen niitä vielä joskus, kun tämä maailma tuntuu liian pahalta. On hauska tietää, että prinssi saapuuu aina noutamaan prinsessansa valkoisella ratsulla, ja paha noita paistetaan piparkakku-uunissa.

Kapteeni Somerville virnisti.

-Vaimoni sanoo teidän olevan originelli, hän hymähti. -Mutta minusta tuntuu, että jos kaikki nuoret naiset olisivat samalla tavoin erikoisia, olisi tämä maailma paljon parempi paikka elää.

-Sitä en tiedä, Betty hymähti, -mutta Miriam on herkkä ja tunteellinen, hän nauttii kauniista kertomuksista.

Kapteeni oli hetkisen hiljaa, sitten hän kysäisi:

-Pidättekö minua itsekkäänä?

-En tietenkään, Betty huudahti. -Te olette halunnut vain suojella lasta, ja niin minäkin olisin teidän sijassanne tehnyt. Mutta luulen, että Miriamin pitäisi päästä ulos mahdollisimman usein nyt, kun hänen selkänsä on vahvempi. Teemme joka aamu muutamia voimisteluharjoituksia, ja se tuntuu auttavan.

-Tuleeko teistä kenties lääkäri?

-Ei, opettajatar. Betty hymyili uneksuen. -Ja tietysti Miriamin omalta tohtorilta täytyy kysyä vielä, nämä ovat vain minun mielipiteitäni.

Samassa huoneen toisesta päästä kajahti iloinen nauru. Miriam oli juuri kertonut äidilleen näytöksistä, joita salissa oli pidetty, ja tehnyt sen tavattoman vauhdikkaasti.

Karaistunut merikarhu ei tahtonut näyttää liikutustaan, mutta yhteen puristetut huulet paljastivat hänet.

-Kiitos, hän mutisi, nousi ja meni tyttärensä luo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti