maanantai 21. heinäkuuta 2008

45. luku: Miriam tulee

Maaliskuun lopulla oli Jamien entinen valoisa huone kalustettu pikkutyttöä varten. Heti, kun rouva Somervillen pidättyväinen mutta yhtä kaikki myöntävä vastaus oli tullut, oli Betty alkanut juosta ympäri taloa etsimässä huoneeseen kaikkea mahdollista somaa ja kaunista. Jennie oli tuonut lainaksi rakkaat nukkensa, Mary satukirjansa ja Rose maalannut hauskoja kuvia seinille. Rob askarteli aikansa kuluksi komean nukkekaapin huonekaluineen — pikkutyttöjen lempiesine oli keittiön puulaatikko, jonka kannen sai oikeasti auki — ja Effie suunnitteli yhdessä Cathy-rouvan kanssa toinen toistaan herkullisempia aterioita Miriam-tyttösen kuukauden vierailun ajaksi.

Huhtikuun ensimmäinen oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Lumi oli sulanut, puut uskalsivat jo vihertää arasti ja hilpeä puro juoksi vuorilta alas lampeen Keijulehdon laidassa.

Tämän keväisen raikkauden keskelle puksutti Edinburghin juna sylkien paksua mustaa savua ja viheltäen kimeästi.

Betty oli isänsä kanssa asemalla. Alison Somerville oli aikonut itse tulla saattamaan Miriamia, mutta oli sitten todennut paremmaksi järjestää tälle ammattimaisen kulkupelin.

-Miriam Somerville? Kyllä, täällä hän on. Junailija päästi tuomarin ja Bettyn ohitseen kapeasta ovesta. Ensimmäisen luokan hytti oli sisustettu kuin pieneksi sairaalahuoneeksi. Sen pehmeällä penkillä makasi pieni, kalpea tyttö, joka puristi käsilaukkua lujasti laihaa rintaansa vasten.

-Voi, minä pelkäsin, ettei ketään olisikaan minua hakemassa, hän hengähti. -Betty-neiti!

-Tervetuloa, kultaseni. Betty suuteli tyttöä ja nyökkäsi kahdelle sairaanhoitajattarelle, jotka rouva Somerville oli palkannut saattamaan tyttärensä pohjoiseen. Nämä palaisivat takaisin Edinburghiin seuraavalla junalla. -Nyt on pidettävä kiirettä, juna jatkaa kohta matkaa. Minä huolehdin matkatavaroistasi, isä vie sinut vaunuihin.

Neljännestunnin kuluttua Miriam makasi Kuusikukkulan parhaiden vaunujen pehmeällä penkillä. Hänen selkäänsä särki junan tärinästä, mutta kaikki uusi ja ihmeellinen sai hänet melkein unohtamaan kivun. Taivas oli korkea ja niin sininen — ei harmaa, kuten Edinburghissa. Ja puiden latvat vihersivät niin kauniisti. Ja vastapäätä istui rakas Betty-neiti suloisena ja hymyilevänä. Miriamista tuntui, että tämä oli vain ihanaa unta.

Kuusikukkula oli hänelle satulinna — niin valkoinen ja iloinen ja täynnä hyviä ihmisiä, jotka suutelivat häntä ja kysyivät, pitikö hän marenkileivoksista, joita tarjottaisiin teellä. Miriam oli niin kiihtynyt ja onnellinen ja peloissaan, että kiersi kätensä lujasti Bettyn kaulaan heti, kun tuomari oli laskenut hänet salin sohvalle.

-Kas niin, rakkaani, nyt olet perillä. Ota tämä, se auttaa. Betty sujautti suklaamakeisen lapsen vapisevien huulien lomasta. -Oliko matka rasittava?

-Ei kovin, hoitajattaret olivat oikein kilttejä, ja junailija kävi aina kysymässä onko kaikki hyvin. Miriam imeskeli suklaata. -Ja he toivat minulle ravintolasta ison voileivän ja appelsiinin. Voi neiti, saanko — saanko tosiaan olla täällä koko kuukauden?

-Varmasti. Ja nyt perheemme onkin aika esittäytyä. Isän sinä jo tunnet, ja tässä on äiti — pyydä häneltä vaikka kuuta taivaalta, niin saat sen.

Miriam nauroi ja suuteli Cathy-rouvaa.

-Jamie tulee vasta illalla, mutta tämä on Rob. Ei hän yleensä ole noin hiljainen, sairaus vain kangisti hänen leukaperiään.

-Ja tässä on Rose, Betty jatkoi.

Rose suuteli hellästi laihaa poskea, ja Miriam-tyttönen hengähti:

-Miten hyvältä te tuoksutte!

Lipastonlaatikossa oleva hajuvesipullo muistui Rosen mieleen, ja hän päätti, että se muuttaisi hyvin pian matka-arkkuun suureen valkeaan huoneeseen.

-John ei ole kotona, sinun olisi pitänyt tulla pääsiäisloman aikana. Minäkään tuskin enää muistan miltä hän näyttää, Betty huokasi muka haikeasti ja sai Miriamin hihittämään. -Mutta tässä ovat kaksoset numero kaksi.

-Hei, sanoi Annie. -Mukava kun tulit.

-Oli mukava tulla, Miriam vastasi. -Oletko sinä David? Näytät juuri niin hauskalta kuin miksi Betty-neiti sinut kuvaili.

David punastui korviaan myöten ja katosi huoneesta mutisten jotakin lörppösuisista tyttölapsista, mutta näytti kuitenkin tyytyväiseltä.

-Marenkileivokset ovat sitten minun tekemiäni, ilmoitti Jennie, kun oli hänen vuoronsa tervehtiä. -Ja minä voin tehdä sinulle karamelleja ihan koska vain tahdot.

Mary ojensi kätensä ujosti ja piiloutui sitten äitinsä hameisiin, mutta Eliza tuli, näki ja voitti tarkastelemalla Miriamia hetken ja ilmoittamalla:

-Sinä olet kuin nukke, kauniimpi vain.

-Ja nyt ulos, lapset, Miriamin on levättävä, äiti sanoi. -Illalla saatte jutella hänen kanssaan.

Hälisevä joukko katosi halliin, ja hetken kuluttua heidän äänensä kuuluivat vain vaimeina oven läpi. Miriam-tyttönen etsi Bettyn käden omaansa ja antoi katseensa kiertää salin yksinkertaisella, mutta kauniilla kalustuksella.

Kuusikukkula ei ollut ollenkaan samanlainen kuin Lime House. Salin huonekalut olivat nähneet parhaat päivänsä — varsinkin eräs tuoli, joka oli toiminut rekenä Davidin matkatessa Alaskaa kultaa kaivamassa — mutta niissä ei ollut pölyhiukkastakaan. Kevyet verhot Cathy-rouva oli tehnyt lakanoista ja vain koristellut ne vanhasta yöpaidastaan ottamillaan pitseillä; yksinkertaisessa maljakossa pöydällä oli koivunoksia, jotka tuoksuivat keväältä. Niin, siinä oli salaisuus, oivalsi Miriam. Tämä Sali ei yrittänytkään esittää muuta kuin mitä se oli, ja juuri siksi se olikin niin kaunis.

-Te olette — rikas, tyttö mumisi.

Betty hymyili. Hän ymmärsi kyllä, ettei Miriam tarkoittanut varallisuutta, sillä suurperheessä rahaa ei koskaan ollut liikaa, ja ihmetteli tämän tarkkanäköisyyttä.

-Niin, rakkaani, minä olen rikas, hän sanoi.

Kun tee oli juotu, kokoontuivat lapset saliin. He olivat lukeneet läksynsä ja valmistautuivat nyt viihdyttämään vierasta — jopa David, jonka täytyi nyt marttyyrin kärsivällisyydellä jättäytyä pois jalkapallopelistä. Flora tuli käymään Meggien kanssa, Jamie hakisi heidät, kunhan pääsisi kaupasta.

Eliza talutti tädin arvokkuudella Meggien sohvan luo ja nosti hänet jakkaralle.

-Tämä on Meggie, täti ilmoitti. Veljentytär puolestaan kumartui niin, että pullea takamus pilkotti mekon alta, ja mäjäytti Miriamin poskelle suukon.

-Tykkää, hän kujersi.

Miriam hymyili onnellista, arkaa hymyä.

-Niin minäkin, hän mumisi.

Seurasi hauska ilta arvausleikkeineen, lautapeleineen ja paperinukkeineen. Miriam unohti olla ujo ja puhui ja nauroi kuten toisetkin. Lapset halusivat jopa syödä päivällisensä sohvan ympärillä ja saivat siihen luvan.

Kun halin kello kilautti yhdeksän lyöntiä, kantoi Jamie uupuneen tytön nukkumaan.

-Tämä on minun entinen huoneeni, ja minä olen nähnyt täällä vain kauniita unia, hän vakuutti. -Betty tulee auttamaan sinua iltatoimissa.

Betty tuli, auttoi Miriamia peseytymään ja pukemaan yöpuvun. Sitten hän alkoi purkaa matka-arkkua, niin että Miriam voisi sanoa, minne tahtoi minkin esineen.

-Siellä on tuliaisia! tyttö huudahti, kun Betty löysi pinon paketteja. –Voi, minä unohdin antaa ne!

-Sen ehtii huomennakin — ja sitä paitsi tiedät kyllä, ettei sinun olisi tarvinnut tuoda lahjoja.

-Juuri siksi äiti sanoikin, että niitä pitää tuoda. Se iso sininen on teille.

-Minulle? Kiitoksia, kultaseni. Mitä ihmettä täällä on?

-Katsokaa, tirskahti Miriam.

Betty avasi paketin ja löysi sinisen hatun, jota koristi muodinmukainen harso.

-Mutta rakas lapsi, tämähän maksaa omaisuuden! Ilahtuneena Betty sovitti hattua päähänsä ja huomasi tyydytyksekseen, että se oli juuri saman värinen kuin hänen silmänsä.

-Mikään ei ole kyllin hyvää teille. Miriam näytti niin pieneltä ja enkelimäiseltä isossa vuoteessa, että Betty nielaisi. -Voi, saanko minä sen nuken vuoteeseen? Se nukkuu aina kanssani.

-Tietysti. Betty oikoi nuken rimsuhametta. -Kas noin. Entä nämä kirjat, panenko ne hyllyyn? Tätä ainakin olet lukenut, näen merkin.

-Niin, sen ottaisin tähän pöydälle. Tiedättekö, nykyään äiti ja isoäiti ostavat minulle vain satukirjoja, ja… Oi!

Miriamin katse oli osunut nukkekaappiin, jonka Rob oli asettanut nurkkapöydälle.

-Se on sinulle, Rob teki sen, ja voit leikkiä sillä myös vuoteessa. Betty päätti mielessään, että nukkekaappi lähtisi Miriamin mukana Edinburghiin, sillä hänellä oli huono omatunto näiden suurten, kalliiden pakettien vuoksi.

-Minulle? Ja Miriam risti pienet kätensä. -Nyt tiedän juuri, millaista on taivaassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti