lauantai 19. heinäkuuta 2008

43. luku: Sarahin häät

Mailford Placen suuri Sali oli niin täynnä vieraita, että lady Florence pelkäsi jo kukka-asetelmien puolesta. Pappi oli saapunut ja puheli Sir Edwardin kanssa, näki Betty kurkistaessaan portaiden kaiteen yli. Neilin äiti, rouva Eldar, seisoi lady vieressä ja näytti ujolta.

Neil itse käveli ylähallissa edestakaisin ja pureskeli kynsiään.

-Eikö Sarah jo pian ole valmis? hän kysyi hermostuneesti Bettyltä, kun tämä kipaisi portaat ylös.

-Aivan kohta. Sitä paitsi kello on vasta neljännestä vaille yksitoista. Voit aivan hyvin mennä alakertaan odottamaan, kunnes Sir Edward tuo hänet.

Neil huokasi ja totteli. Betty tarkisti peilistä, että hänen oma asunsa oli kunnossa, ennen kuin pujahti takaisin Sarahin huoneeseen.

Morsian istui peilinsä edessä, ja sen kautta Betty näki hänen epätoivoiset kasvonsa, kun äiti ja viisi tätiä yrittivät kaikki asettaa huntua oman mielensä mukaisesti.

-Voi neiti Stewart! huudahti Theodora-täti, joka oli pyörtynyt jo kolmasti aamupäivän aikana ja mietti, ehtisikö tehdä sen neljännen kerran ennen vihkimistä. -Kukkakaupan lähetti kävi äsken, ja hän toi punaisia ruusuja! Eiväthän ne sovi!

-Ne sopivat mainiosta, Sarah on itse tilannut niitä, Betty vakuutti.

-Sitähän minä yritin… Sarah aloitti, mutta Agnes-täti keskeytti hänet kysäisten:

-Luuletteko, että silkkisukat ovat säädylliset morsiamella?

-Tietysti.

-Ja entä tuo nuori mies, onko hänellä sormus? tahtoi Victoria-täti tietää.

-Aivan varmasti. Betty huokasi, sillä tämä surina sai hänen päänsä särkemään. Hän taisi tosiaan olla liikarasittunut. Mutta nyt oli Sarahin päivä, eikä hän saanut pilata sitä.

Samassa Sir Edward tuli sisään, ja naiset katosivat alakertaan kuin säikähtänyt kanalauma, jokaisella nenäliina valmiina.

Sarah nousi ja Betty syleili häntä.

-Jumala siunatkoon sinua, hän kuiskasi.

-Hän… on… jo siunannut, nyyhkytti Sarah huntunsa alla; sitten hän niisti nenänsä ja otti parjatut ruusunsa.

Betty seurasi isää ja tytärtä hitaasti saliin, jossa pieni orkesteri soitti. Näissä juhlissa kaikki oli ylellistä, ei mitään urkuharmoneita tänne. Betty oli saanut valita itse morsiusneidon kimppunsa ja tahtonut siihen vain vihreitä lehviä ja harsoa. Hän huomasi unohtaneensa nenäliinansa kampauspöydälleen, kun Sir Edward laski Sarahin käden Neilin käsivarrelle; kyyneleet tulivat ja valuivat pitkin Bettyn poskia koko toimituksen ajan, eikä hän tiennyt, kuinka liikuttavalta näytti.

Kun kaikki sitten oli ohi, ei kyynelille enää jäänyt aikaa. Oli onniteltava, syleiltävä ja suudeltava, ja sitten oli hääpäivällisen vuoro. Betty istui Agatha-tädin ja Mark-enon välissä ja tuskin ehti syödä; Sarahin katseleminen riitti hänelle. Tämä oli kuin kaiken maallisen onnen ruumiillistuma, eikä Neil jäänyt hänestä paljonkaan jälkeen.

-Jaa-a, noin minäkin säteilin kolmekymmentä vuotta sitten, murisi Agatha-täti ja pisteli paistia haarukallaan kuin pahinta vihollista. -Mutta arki tulee vielä, saavatpa nähdä.

Betty tiesi, ettei Agatha-täti ollut onnellinen omassa avioliitossaan, ja oli siksi ottanut tavakseen pilata muidenkin ilon.

-Tietysti arki tulee, tyttö sanoi reippaasti, -mutta voihan siitäkin tehdä onnellisen. Meidän huvimajamme ikkunat on koottu erivärisistä lasinpaloista; punaisen läpi maailma on ruusunpunainen, sinisen läpi jääkylmä. Minä pidän punaisista laseista enemmän.

-Varjelkoon, tepä olette kummallinen, Agatha-täti tuhisi.

-Onnellinen minä olen, tyttö vakuutti. -Tahdotteko hieman lisää vihanneksia?

-Ei kiitos, ne ovat pahaksi vatsalleni.

Betty hymyili itsekseen, mutta ei ehtinyt enää piristää Agatha-rouvaa, sillä Mark-eno kääntyi hänen puoleensa ja kysyi, mistä Sarah olikaan pyydystänyt noin soman morsiusneidon. Hän oli juuri sitä tyyppiä, joka huvitteli kiusoittelemalla nuoria tyttöjä nuorilla miehillä, ja hetken kuluttua Betty oli korviaan myöten täynnä sulhasehdokkaita. Jopa Agatha-täti tuntui miellyttävämmältä keskustelukumppanilta. Lopulta päivällinen oli kuitenkin ohi, ja kaikki siirtyivät saliin.

-Olen niin onnellinen että menen kohta rikki, kuiskasi Sarah, kun Betty meni korjaamaan hänen laahustaan saadakseen vaihtaa edes pari sanaa. -Mutta rakkaani, miksi lähdet jo tänään? Äiti tahtoisi pitää sinut täällä vaikka koko talven, ja voisimmehan Neil ja minä jäädä muutamaksi päiväksi — en ole ehtinyt puhua kanssasi läheskään kaikesta mistä tahtoisin.

-Tapaammehan me toki vielä, ja aina voi kirjoittaa, lohdutti Betty. -Minun on mentävä Robin luo ja — uudenvuodenaattona saan palkintoni — ja sitten menemme kotiin.

-Voi sentään, minun tulee ikävä sinua. Kirjoita usein, lupaathan? Minä tulen, Neil! Sarah suuteli ystävätärtään ja kiiruhti avaamaan häälahjoja.

Morsiuspari lähti kello kolmen junalla viettämään kuherruskuukauttaan. Vieraat jäivät vielä, mutta Betty pujahti yläkertaan pakkaamaan omia tavaroitaan. Edinburghin juna lähtisi neljältä — oli hyvä päästä taas pohjoiseen. Hyräillen hän vaihtoi vaatteet ja pakkasi tavaransa, joskin Sarahin perheen antamat lahjat aiheuttivat ongelmia matka-arkun kannen sulkemisessa.

Lopuksi Betty istui peilipöytänsä ääreen asettelemaan hattua päähänsä. Peilistä hän näki huoneen — siinä oli kyllä samettia ja kultaa, mutta ei sielua.

-Ei, hän sanoi äkkiä päättäväisesti, -kyllä minä paljon mieluummin hautaudun Ylämaalle.

Samassa palvelija koputti oveen noutaakseen matka-arkun, ja Betty meni alakertaan hyvästelemään isäntäväkensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti