perjantai 18. heinäkuuta 2008

42. luku: Morsiusneito ja morsian

-Bet Stewart, sano nyt aivan rehellisesti, oletko rakastunut Duncan Flemingiin.

Betty harjasi tukkaansa peilin edessä. Sarah oli pyytänyt häntä valvomaan kanssaan viimeisen yön ennen häitä, ja he istuivat Bettyn huoneessa.

-En tippaakaan, tyttö vakuutti ja sitoi nauhan tukkaansa.

-Pyysin sinua vastaamaan rehellisesti.

-Minähän tein niin. Betty kiipesi vuoteelle Sarahin viereen ja koukisti jalkansa aamutakin suojiin. Takki oli äidin joululahja, rimsuinen ja lämmin.

Sarah tuijotti ystäväänsä kulmat kurtussa.

-Miksi Jessie sitten joka kirjeessä kertoo jotakin sinusta ja tuosta Duncanista?

-Siksi, että Jessie on kultainen pieni tomppeli. Etkä saa puhua minun sydämenasioistani, kun vietät viimeistä yötäsi Sarah Mailfordina.

Sarahin ilme pehmeni.

-Huomenna… Voi Bet, minä melkein pelkään!

-Eihän sinun tarvitse. Betty puristi hänen kapeaa kättään. –Tiedän, että teistä tulee onnellisia.

-Kunpa vain olisin kyllin hyvä Neilille! Hän on niin viisas, hän tietää niin paljon todellisesta elämästä — minä tiedän vain, miten pukeudutaan teetanssiaisiin tai millaiset hansikkaat on otettava cocktailkutsuille.

Betty nauroi ja suuteli Sarahia.

-Kuka tietää, vaikka Neil olisi joskus kiitollinen noista tiedoista hän sanoi. -Ja opit kyllä keittämään ja parsimaan sukkia ajan myötä.

Sarah nojasi leukaa kämmeneensä. Hän näytti pikkutytöltä, kun vaaleanruskea tukka oli sidottu kahdelle palmikolle.

-Keittämään! Varjelkoon, Neil raukka saa elää nekuilla muutaman kuukauden, se on ainoa laji mitä osaan valmistaa.

-Eikö äitisi ole neuvonut sinua? Betty kysyi.

-Äiti? Sarah heläytti iloisen naurun. -Äiti keittää niin, että antaa palvelijoille määräyksiä… Mutta kuule — nyt minun alkoi tehdä hirveästi mieli nekkuja!

-Älä hassuttele, Sarah Mailford Eldar!

-Enhän minä hassuttele. Sarah hypähti vuoteelta, sujautti jalkansa tohveleihin ja kiristi vyötään. -Nellie on varmasti vielä keittiössä ja liedessä on hiillos… Ja siirappia ja manteleita löytyy aina. Älä nyt ole pelkuri, Bet, tule! Ei kai sillä ole väliä, miten me tämän yön vietämme. Ole kiltti, Bet!

-Sinä olet hassu, kultaseni, Betty sanoi ja nousi hänkin. -Mutta täytyyhän sinun saada tahtosi lävitse.

He laskeutuivat äänettömästi leveitä, pehmeän maton peittämiä portaita alakertaan ja sitten kapeita kiviportaita kellariin. Keittiön oven takaa kuului Nellien hyräily ja astioiden kilinä.

-Varjelkoon, Sarah-neiti! hän huudahti, kun tytöt työnsivät oven auki.

-Vaiti, Nellie! Et saa koskaan paljastaa kenellekään, mitä nyt sinulta pyydän. Sarah tassutti lattian yli pehmeissä tohveleissaan. -Me aiomme tehdä nekkuja.

-Mutta neiti…

-Hiljaa nyt! Ole kiltti ja anna meidän leikkiä pikkutyttöjä — huomennahan minä lähden pois.

-No… Nellie kohautti olkapäitään. -Olkoon menneeksi, neiti, mutta älkää antako rouva Simonsin koskaan tietää. Hän työnsi viimeiset astiat kaappiin ja lähti omaan huoneeseensa päätään puistellen.

-No niin, nyt aloitetaan. Sarah meni komeroon, jonka pöydillä ja hyllyillä komeilivat seuraavaksi päiväksi tarkoitetut kakut ja paistit. -Ota mantelit, minä otan sokerin ja siirapin… Tuossa on paperia muotteihin.

Tunnin ajan he keittivät massaa, voitelivat ja täyttivät muotteja ja jäähdyttivät makeisia posket hehkuen. Kun herkut sitten olivat valmiit, he istuutuivat keittiön suuren pöydän ääreen syömään niitä.

-Puku ei mahdu ylleni huomenna, Betty huokasi ja otti viidennen nekun, -mutta hällä väliä! Minne te menette häämatkalle?

-Bathiin, Sarah sanoi ja tuijotti uneksuen lihamyllyä vastapäisellä hyllyllä. -Vuokraamme sieltä mökin kuukaudeksi. Ja sitten muutamme Nottinghamiin, Neil on saanut toimen sieltä.

-Ettekö tulekaan Edinburghiin? kysyi Betty pettyneenä.

-Emme, Nottinghamin pankki maksaa paremmin. Mutta kerro nyt kaikki kuulumisesi, kultaseni — en tahdo puhua itsestäni, se saa minut pelkäämään huomista. Kerro lisää veljesi kihlajaisista, mainitsit vain niistä kirjeessäsi.

Betty kertoi. Ja sitten hän tuli kertoneeksi melkein kaikki kesän tapahtumat, sillä Sarah oli hyvä kuuntelija. Tämä imi nekkua, nojasi poskea käteensä ja tuijotti Bettyyn jännittyneenä kuin olisi lukenut romaania. Alexin rakkaushuolista kuullessaan Sarah nauroi niin, että oli pudota tuolilta.

-Varjelkoon, hän läähätti. -Tuolla menolla olet itse kihloissa vielä ensi vuoden kuluessa.

-Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, sanoi Betty hymyillen. -Voi, ajattele, kohta on uusi vuosi!

-Kieltämättä. Matkustatko Kuusikukkulalle?

Betty nyökkäsi.

-Luulen, että Robkin jaksaa vuodenvaihteen jälkeen jo matkustaa, ja aiomme nauttia kotielämästä joululoman loppuun. Tosin tohtori uskaltaa väittää, ettei minun pitäisi mennä keväällä vielä kouluun — voitko kuvitella!

Sarah katsoi äkkiä tarkemmin ystävänsä kasvoja. Ne olivat kalpeat, ja silmien ympärillä oli mustat renkaat.

-Voin, ystäväiseni, hän sanoi. -Et näytä ollenkaan terveeltä — en saisi valvottaa sinua näin. Miksi et voisi totella tohtoria? Olet niin lahjakas, että pystyisit selvittämään kahden vuoden kurssin vuodessa.

-Höpsis, sanoi Betty. Mutta ajatus oli houkutteleva. Nähdä taas talven kirkkaat päivät Glen Longissa — nähdä kevään herääminen — nähdä kesän hiipivän Keijulehdossa suutelemassa orvokkien nuppuja auki. Se olisi niin suloista… -Ei, minullahan on Miriam-tyttönen, en voi jättää häntä.

-Tuo lapsi, jota opetat? Mutta hyvänen aika, ei kai hän saa määrätä elämääsi!

Kyynelet tulvahtivat Bettyn silmiin. Duncan ei ymmärtänyt, Sarah ei ymmärtänyt… Kukaan ei ymmärtänyt, että Betty tahtoi auttaa, ettei Miriam-tyttönen koskaan vaatinut mitään.

-Mutta hyvänen aika… Kultaseni, sanoinko minä pahasti? Sarah huudahti hätääntyneenä.<

-Ei… se… mitään. Betty pyyhki silmiään aamutakin hihaan. –En ymmärrä, mikä minun on.

-Minä ymmärrän, Sarah ilmoitti päättäväisesti ja kaatoi lasiin kylmää vettä. -Olet liikarasittunut kaiken sen kauhean jälkeen — en tarvitse mitään lääkärintutkintoa sen toteamiseen — ja nyt joudut valvomaan puoleen yöhön vain sen tähden, että itsekäs ja ajattelematon ystäväsi tärisee häittensä takia. Juo tämä, ja sitten menet lepäämään.

-Ei mutta Sarah…

-Vaiti, kultaseni. Sarah tunki jäljelle jääneet nekut aamutakkinsa taskuihin ja veti Bettyn mukaansa. -Voin nukkua sinun huoneessasi, jotta saamme puhella, muta vuoteeseen sinun on päästävä.

Ja kun Betty sitten pujahti ylellisen untuvapeitteen alle, tunsi hän todella miten väsynyt oli. Tytöt juttelivat aikansa, mutta sitten Bettyn vastaukset alkoivat muuttua muminaksi. Lopulta Sarah antoi hänen nukahtaa ja jäi itse tuijottamaan vaaleaa ikkunaa pimeässä huoneessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti