torstai 17. heinäkuuta 2008

41. luku: Vanhoja tuttavia

Satoi kaatamalla, kun juna pysähtyi Waterloon asemalle. Betty oli katsellut matkalla epäillen ulos ikkunasta — kastuminen ei todellakaan tekisi hyvää — mutta huokasi nyt helpotuksesta. Isossa kaupungissa junasta sai astua suoraan asemahalliin.

Tyttö katseli orpona ympärilleen yrittäen löytää Sarahin tai kantajan tai mieluiten molemmat.

-Rakas ystävä!

Jokin tuoksuva ja silkkinen syleili Bettyä myrskyisästi rutistaen hänen hattunsa. Se oli Sarah, säteilevä Sarah keltaisessa puvussa ja ruskea tukka kiharrettuna.

-Terveisiä Skotlannista, Betty huudahti ja vastasi syleilyyn. -Ja Tiedon kunnaiden väletä ja Robilta.

-Niin, Jessie kirjoitti, että veljesi oli sairas. Mitä se oli?

-Tulirokkoa.

-Hyvä Luoja! Sarah rutisti Bettyä vielä kerran. -Jos vain olisin tiennyt… Onko hän kunnossa nyt?

-Rob on melkein entisellään. Mutta kuule, matkatavarani...

-Neil huolehtii niistä. Sarah sieppasi kuitin Bettyn kädestä ja ojensi sen Neilille, jota nauratti morsiamensa touhuaminen. -Tule nyt, äiti odottaa. Sarahin siniharmaissa silmissä oli lempeää kiusoittelua. -Et aavista, miten hän on muuttunut — sinun puhuttelusi jälkeen minulla on todella ollut äiti.

-Älä viitsi muistuttaa minua tuosta puhuttelusta, Betty sanoi vähän nolona, kun he kiipesivät vaunuihin.

-Isä on kertonut ripityksesi kaikille vieraillemme ja nauranut ja sanonut, ettei aio milloinkaan lausua pahaa sanaa ylämaalaisista. Mutta Bet, minun täytyy kysyä sinulta — eivät kai Chrissy ja toiset suuttuneet, kun en kutsunut heitä? Katsos, loppujen lopuksi sinä olit ainoa oikea ystäväni — kirjailijatar. Olin lentää selälleni, kun ostin Jokamiehen Lukemiston — mehän luimme sitä aina englannintunneilla, ja tahdoin verestää vanhoja muistoja. Ensin en edes tajunnut, että tuo juhlallinen Beatrice voisi olla oma kultainen Betini, mutta kun luin kertomusta, tunnistin sinut. Sarah syleili Bettyä vielä kerran.

-Onhan tuo mukava alku, Betty sanoi hymyillen, -ja ehkä voin nyt tarjota Lukemistoon muitakin kertomuksiani. Eivätkä tytöt suuttuneet, päinvastoin, he lähettivät lahjan mukanani, ja nyt vain toivon, että Neil saa matka-arkkuni ehjänä perille.

Sarah nauroi. Nauraessaan ja lörpötellessään hän muistutti hyvin vähän ylihuomenna vihittävää morsianta.

-On niin ihanaa kun tulit, hän huokasi onnellisena. -Huomenna menemme ostoksille, vien sinut Lontoon hienoimpiin paikkoihin. Tänä iltana meillä on joukko sukulaisia — saanhan tehdä sinusta sensaation?

-Miten minusta tehdään sensaatio? kysyi Betty ja kurkisteli uteliaana ulos vaunujen ikkunasta.

-Olet kirjailijatar, älä unohda sitä. Tässä on Mailford Place.

Talo oli Yrjöjen aikainen, komea ja tyly. Betty oli taittaa niskansa katsellessaan ylöspäin. Tätä paikkaa hän ei voisi tuntea kodikseen — pieni puutarhakin oli vain läiskä märkää ruohoa ja kolme alastonta pyramidipoppelia — Lime Housekin oli viihtyisämpi. Mutta omistajansa varallisuutta Mailford Place kyllä kuvasti. Yksinpä oven avaava sisäkkökin oli niin puhdas ja tärkätty, että Betty olisi kai livistänyt takaisin kadulle, ellei lady Florence olisi juuri silloin ilmestynyt leveiden portaiden yläpäähän ja huudahtanut:

-Beatrice, kultaseni!

Toistamiseen oli silkki tukehduttaa Bettyn. Lisäksi hänen takkinsa oli kostea ja kasteli ladyn puvun.

-Olette märkiä molemmat — Sarah, näytä Bettylle hänen huoneensa. Missä tavarasi ovat?

-Neil tuo ne, vastasi Sarah Bettyn puolesta ja otti tämän ryppyisen hatun. -Älä nyt näytä noin säikähtyneeltä, rakkaani.

Betty hymyili nolona. Näiden kristallien ja itämaisten mattojen ja sisäkön kylmän tuijotuksen keskellä hän tunsi itsensä joksikin, jonka kissa on raahannut sisään.

Lopulta tyttö oli kuitenkin huoneessaan matka-arkkunsa kanssa. Hän istuutui hetkeksi katosvuoteelle ja katseli paksuja samettisia ikkunaverhoja, kultareunaista pesuvatia ja parvekkeelle johtavia ranskalaisia ovia, nousi sitten päättäväisesti ja avasi arkkunsa. Päivällinen olisi kohta, ja sitten tulisivat Sarahin sukulaiset — ”sensaation” tulisi olla edukseen.

Sinä iltana Betty koki ensimmäisen kerran, millaista oli olla kuuluisa. Vaikka Jokamiehen Lukemisto oli nimensä mukaisesti kaikkien kansankerrosten lehti, sen kirjallista tasoa pidettiin yleisesti korkeana. Niinpä 18-vuotias tyttö, joka oli voittanut lehden kirjoituskilpailun ensimmäisen palkinnon, katsottiin tutustumisen arvoiseksi henkilöksi. Betty oli hieman hämillään tästä suuresta huomiosta, mutta onnistui käyttäytymään niin arvokkaasti, että Sir Edward sanoi myöhemmin hänen lyöneen laudalta kaikki muut naiset.

Kun siirryttiin kirjastoon nauttimaan virvokkeita, kuuli Betty sattumalta kahden Sarahin tädin keskustelun.

-Tuo neiti Stewart oon kovin viehättävä, sanoi Theodora-täti. -Hänestä tulisi huvikauden menestys, jos hän jäisi Lontooseen ja hankkisi muutamia pariisilaispukuja. Florence pystyisi varmasti järjestämään hänelle debyytin hovissa.

-Niin, vahinko, että hänet haudataan tuonne pohjoiseen — hän aikoo opettajattareksi! Tyttöparka, kai hänen täytyy tehdä se, mutta raskasta se varmasti on, sanoi Agnes-täti.

Betty hymyili itsekseen. Kuinka tyhmiä aikuiset voivat olla! Ikään kuin ”huvikauden menestyksenä” olemista voisi verratakaan ystäviin kotona — ystäviin ja perheeseen ja siihen, että oli nuori ja sai tehdä elämällään mitä tahtoi!

Samassa lady Florence halusi esitellä tytön isoäiti Mailfordille, joka pyysi häntä istumaan viereensä sohvaan.

-Minun esi-isäni taistelivat ylämaalaisia vastaan vuonna viisitoista ja neljäkymmentäviisi, lady Almira sanoi ja hymyili. -Onpa mainiota, että vanhat vihollisuudet on haudattu, muuten Sarah menettäisi ihastuttavan morsiusneidon. Kuka muuten on sulhaspoikana?

-Sellaista ei ole lainkaan. Neil sanoo, ettei tahdo armeijaa taivaltamaan perässään, ikään kuin hän ei yksin saisi Sarahia papin etene.

-Hm. Lady Almira kohotti nenälasejaan. -Toivottavasti pojalla ei ole enempää omituisia mielipiteitä.

Seuraavan päivän Betty ja Sarah, Neil suojelijanaan, viettivät kaupoissa. Suurin osa niistä oli liian hienoja ja kalliita Bettyn maulle ja kukkarolle, vaikka hän nauttikin katselemisesta. Robin antama raha oli kuitenkin tuhlattava, ja niin Betty osti uuden hatun, sillä hänen matkahatustaan oli sateisen ostospäivän jälkeen jäljellä vain kasa märkää huopaa. Lisäksi hän osti parin hansikkaita ja joitakin tuliaisia Kuusikukkulalle. He lounastivat eräässä hotellissa ja katselivat sitten Lontoon nähtävyyksiä. Sarah oli loistavalla tuulella, ja toisinaan he Neilin kanssa vaihtoivat katseen, joka sai Bettyn hymyilemään onnellisena.

Neil tahtoi välttämättä ostaa morsiusneidolle suuren kimpun valkoisia ruusuja.

-Amorille, hän ilmoitti virnistäen. -Sen Flemingin kaverin pitäisi nähdä sinut nyt.

Betty nauroi ja kätki kasvonsa ruusuihin, eikä ollut huomaavinaan Sarahin tutkivaa katsetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti