torstai 12. kesäkuuta 2008

6. luku: Kesäilta

Tutkintopäivän iltana tulivat Geordie-setä ja Walter-eno perheineen sekä opettaja, herra Macmillan, vanhan tavan mukaan Kuusikukkulalle. Aikuiset puhelivat kuistilla ja Betty istui rappusilla ”udunsinisessä” puvussaan katsellen kauas yli laakson.

-Sinä aiot tietysti pyydystää aviomiehen kouluvuonnasi, kiusoitteli Frank-serkku, joka ei käsittänyt, miksi kukaan tahtoi koulutusta enemmän kuin mihin vanhemmat pakottivat.

-En aio ryhtyä metsästäjäksi. Aion opiskella niin ahkerasti, että isä antaa minun jäädä toiseksikin vuodeksi. Koulunkäynnistä on minulle enemmän hyötyä kuin aviomiehestä, Betty sanoi topakasti.

-Älä ole noin koppava, puuskahti Alex, joka nojaili pylvääseen. -Saat nähdä, Frankie, että hän palaa housut jalassa valmiina ryhtymään parlamentin ehdokkaaksi!

-Siihen tarvitaan tietääkseni aivoja enemmän kuin housuja, kivahti Betty ja läimäytti serkkuaan kultapiiskun oksalla. -Teidän miesten on näköjään vaikea sulattaa sitä, että naiset alkavat ajatella omilla aivoillaan!

-Tietenkin. Naisten tehtävä on näyttää suloisilta, eikä siihen tarvita koulua, Frank ilmoitti ja tuntui olevan aivan vakavissaan.

-Minä en tosiaankaan käsitä, miksi yleensä istun tässä! Betty ponnahti pystyyn ja juoksi vanhaan huvimajaan, jonne muu nuoriso oli kokoontunut. Jamie ja Flora olivat tulleet, ja lisäksi seiniä kiertävillä penkeillä istuivat Kate, Amy, Ewan ja Rose sekä John, joka nyt laskettiin lasten sijasta nuoriin. Rob palaisi kokeestaan vasta seuraavana aamuna.

-Pelasta minut, Rose, Betty puuskahti. -Miehet ovat kauheita!

-Mitä nyt on tapahtunut? Rose kysyi nauraen.

-Hän vain ajoi naisasiaa, selitti Frank ja istuutui ylimmälle portaalle. -Varo, Rose, hänen kaltaisensa herhiläinen voi vielä pistää sinuakin!

Kuistilla aikuiset hymyilivät Bettyn innostukselle. Ilta oli ihana, orvokit kukkivat ja huvimajasta kantautui nuoria, iloisia ääniä. Taivas oli kuin kirkas sininen kupoli pienen Glen Longin ja vanhan Kuusikukkulan yllä.

-Tänä syksynä on pesueestamme kotona vain kuusi, Cathy Stewart huoahti. -On kauheata, kun lapset lentävät pesästä!

-Pahempaa kai olisi, jos he jäisivät reunalle roikkumaan, tuomari hymähti.

-Eikö Rose aio mennä kihloihin? kysyi Meg Clarke, joka mielellään juorusi nuorten rakkausasioista.

Rouva Stewart naurahti.

-En luule, en ole nähnyt mitään siihen viittaavaa. Ja pidänkin hänet vielä mieluusti kotona, hän on niin näppärä käsistään, milloin ei lue noita roskaromaaneja.

-Beatricen lähettäminen kouluun oli hyvä ratkaisu, herra Macmillan ilmoitti ja otti kuudennen teeleivän. -Hän on opinhaluinen ja älykäs.

-Kunhan hänestä ei tule liian kirjaviisasta, varoitti Walter-eno. -Täytyyhän hänen päästä naimisiin, siinä pojat olivat aivan oikeassa.

Geordie-setä oli vähällä tokaista, ettei Walter ollut ainakaan valinnut liian viisasta vaimoa, mutta hän nielaisi nämä sanat ja ilmoittikin:

-Bettystä tulee vielä jotakin, saattepa nähdä. Ellei kirjailijatarta, niin sitten hän perustaa oman koulun, jossa opetetaan naisten oikeuksia ja sukkien parsimista!

-Taivas, onko hän suffragetti? parahti Annie Stewart.

-Ei ole, tuhahti tuomari.

-Naisasiasta vouhotetaan liiaksi, herra Macmillan sanoi. -Ei meidän elämäämme pitäisi juurikaan vaikuttaa se, äänestävätkö naiset vai eivät. Hyvänen aika, onhan meillä ollut naishallitsija vain muutama vuosi sitten!

-Te olette parantumaton, Cathy Stewart hymyili. -Minun mielipiteeni on, että…

Rouva Stewartin mielipide jäi ikiajoiksi hämärän peittoon, sillä huvimajasta kuului samassa Bettyn kirkaisu. Sitten tyttö juoksi ulos nurmikolle hameenhelmaansa puistellen.

-Senkin kauheat, kauheat tenavat! hän huusi.

-Betty, miten sinä oikein käyttäydyt! Äiti kiiruhti puutarhaan. -Mitä on tapahtunut?

-Eliza toi lammelta sammakon ja pudotti sen minun syliini, Betty huusi puoleksi hysteerisenä säikähdyksestä ja inhosta. -Katso nyt äiti, kuraisia läiskiä joka paikassa — minun pukuni on pilalla!

Pikku Eliza kurkisti huvimajasta vihaisen näköisenä.

-Minun sammakkoni katosi, hän sanoi Bettylle syyttävästi.

-Varjelkoon! Rose kiiruhti majasta ulos ja tyttöserkut seurasivat häntä. -Minä en ainakaan tahdo löytää sitä… Älä huuda, Betty, eikö pukua voi pestä?

-Se järjestyy, Cathy-rouva sanoi. -Mene nyt vaihtamaan vaatteita äläkä elämöi noin — ja Eliza, kai sinä ymmärrät, mitä olet saanut aikaan?

Samassa gong-gong soi ja koko vierasjoukko siirtyi illallispöytään. Bettykin saapui hetken kuluttua nyrpeänä, sillä hänen oli nyt esiinnyttävä loppuilta siniruudullisessa talvipuvussaan, ja kasasi lohdutukseksi lautaselleen ison kasan herkkuja. David ja Annie puolestaan seurasivat tarkkaan, montako perunaa herra Macmillan voisi syödä, ennen kuin halkeaisi — seuraus, jolla Effie pelotteli heitä aina kun he ahnehtivat.

Loppuilta sujui rauhallisemmin. Betty oli väsynyt ja istui taas kuistinportailla välittämättä mennä pelaamaan krokettia toisten nuorten kanssa. Ajatuksissaan hän nyppi terälehtiä sinikelloista, jotka oli poiminut puutarhan nurkasta ja huomasi aisan vasta, kun Walter-eno kysyi kiusoitellen, kenestä hän laski ”rakastaa — ei rakasta”.

-En kenestäkään, tyttö ilmoitti. -Miehet ovat mätiä otuksia.

Siihen olettamukseen saivat aikuiset tyytyä, vaikka Meg-täti huomauttikin kotimatkalla, että ennen tytöt edes yrittivät olla herttaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti