torstai 10. heinäkuuta 2008

34. luku: Betty järjestää

Myyjäispäivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, mikä ei välttämättä ollut hyvä, sillä salissa oli kuuma ja kärpäset kiertelivät ahnaasti kakkuja ja piirakoita.

-Näitä ei osta kukaan, jos tähän vielä laskeutuu sellainen määrä kärpäsiä kuin äsken, huokasi Catriona Baird hätistellessään kutsumattomia vieraita pois luumutortuistaan.

Bettyn runovihot menivät kuin kuumille kiville. Rouva Brown osti kuin ostikin yhden, vaikka näytti olevan asiasta vähän häpeissään, koska Betty oli itse myymässä.

Alex vaelteli salissa hajamielisen näköisenä, eikä tuntunut tajuavan mitä ympärillä tapahtui. Vasta kun Una MacDonald saapui äitinsä kanssa, hän melkein hypähti ja riensi tämän luo. Mutta Una ei ollut poika parkaa huomaavinaankaan, vaan sipsutti tarkastelemaan toinen toistaan kauniimpia pitsejä, joita Rosen pöydällä oli.

-Mikä tuota poikaa vaivaa? kysyi Ewan Bettyltä. -Ei kai Una murjota edelleen?

-Eikö siltä näytä? hymähti Betty. -Mutta se on Alexin oma syy, enkä sääli häntä vähääkään.

-Etköhän vain? Me kaikki teemme typeryyksiä.

-Ja yleensä myös selvitämme ne itse. Ostatko sinä jotakin vai et?

Ewan osti pari kirjanmerkkiä ja siirtyi Catrionan pöydän luo. Una puolestaan kiersi May Brownin pöydän kaukaa; selvästi hän osoitti mieltään.

Päivä oli pitkä ja raskas, mutta menestyksekäs. Lähes kaikki tavarat myytiin, ja Naisyhdistyksen tyttöjaosto ansaitsi pienen omaisuuden.

-Me voimme tehdä nyt mitä tahansa! riemuitsi Kate.

-Ja meillä on varaa hankkia joku hyvinkin arvokas henkilö pitämään esitelmää, sanoi Anna, joka oli palannut sukulaisvierailultaan vasta sinä aamuna ja osallistunut myyjäisiin lähinnä ostajana. -Ja voimme hankkia astiaston ja pöytäliinoja, joita kuka tahansa jäsen voi lainata juhliinsa.

Suunnitelmia alkoi sadella. Tytöt tiesivät hyvin, etteivät voisi toteuttaa kaikkea, mutta haaveileminen oli hauskaa. He istuivat salin tyhjentyneillä pöydillä, söivät jäljelle jääneet kaurakeksit ja puhelivat siitä, mitä tekisivät yhdistyksessä talven aikana. Amy pakkasi muutamia keksejä ja yhden runovihkosen rasiaan viedäkseen ne Megille, joka makasi vuoteessaan ja niisti ja nieli väkevää yskänlääkettä.

-Hienostihan se meni, vakuutti Bess Bettylle. -Meg ja Anna olivat oikeassa, eikö vain?

-Kyllähän tästä olisi selvinnyt kuka tahansa, tiuskaisi Myra Knox. -Ei minun käsittääkseni tarvita mitään erikoisia taipumuksia siihen, että järjestää muutaman pöydän!

Betty hymyili lempeästi ja meni Rosen avuksi irrottamaan kreppipaperiköynnöstä seinästä. Mutta hymy ärsytti Myraa enemmän kuin kunnon riita.

-Minä en totisesti ymmärrä, mitä eräät luulevat olevansa, hän mutisi.

-Eipä se toki ole ainoa asia, jota et ymmärrä, pikku ystävä, Kate sanoi reippaasti. -Tule latomaan astioita koreihin äläkä näytä siltä kuin olisit niellyt siilin. Pojat kantavat pöydät kohta pois, enkä tahdo kuppien menevän siinä tohinassa rikki.

Myra totteli, sillä hän ei kaikin mokomin tahtonut näyttää siilin nielaisseelta. Marian Bell avasi oven varastohuoneeseen, ja pian paikalle ilmestyikin joukko nuoria miehiä. Alex oli heidän joukossaan, vaikka Betty pelkäsi hänen kävelevän seinään pelkkää hajamielisyyttään.

-Me kai sitten voimme lähteä, sanoi Bess ja otti oman korinsa. -Rose, jos tahdot nähdä sen mallin, jolla kirjoin tyynynpäälliset, tule katsomaan nyt heti. Äiti lainaa sen rouva Brownille seuraavaksi.

Rose lähti Bessin mukaan, ja niin Betty käveli yksin kohti kotia. Kori painoi, sillä Kuusikukkulalta oli tuotu paljon astioita ravintolanurkkausta varten, ja tyttö ajatteli kauhulla kukkulanrinteen nousemista. Ellei hänen käsivartensa katkeaisi ennen sitä, se venyisi puolen mailin pituiseksi. Ollapa nyt kohtelias saattaja!

Betty ei koskaan päässyt selville siitä, oliko sattuma vai johdatus asialla, kun Alex saavutti hänet juuri MacDonaldien talon kohdalla.

-Odota, Bet! Alex huusi. -Kannan korisi!

Una, joka oli puutarhassa kastelemassa kukkia, kääntyi mielenosoituksellisesti selin. Silloin Bettyllä ”välähti”, kuten hän myöhemmin kertoi päiväkirjalleen; kun Alex tuli lähemmäs ottaakseen korin, tyttö ilmoitti tarpeettomankin äänekkäästi:

-Kiitos vain, mutta minun mielestäni käyttäisit aikasi paremmin hyödyksesi jos menisit pyytämään Unalta anteeksi. Ja May Brownilta samoin — saatella nyt tyttöraukkaa vain siksi, että saisit tietää pitääkö Una sinusta todella!

Alex oli niin ällistynyt, että jäi seisomaan paikalleen, kun Betty kääntyi ja lähti marssimaan eteenpäin niin nopeasti kuin kori salli.

Käännyttyään mutkasta Betty pysähtyi ja kurkisti pensaikon suojasta mitä tapahtuisi. Alex seisoi edelleen tiellä ymmärtämättä ilmeisesti lainkaan mistä oli kysymys; sitten hän huomasi Unan, joka tuli hitaasti portille. He näkyivät vaihtavan muutamia sanoja, ja sitten Alex äkkiä kaappasi Unaa vyötäisiltä ja pyöritti ympäri, vaikka Brownin keittiönikkunaan olivatkin ilmestyneet uteliaat kasvot. May parka, toivottavasti hän ei ollut menettänyt sydäntään kovin pahasti!

Betty istui kiviaidalle, hieroi käsivarttaan ja hymyili.

-Rakastuneet ovat hupsuja, hän sanoi itsekseen, muisti sitten edellisillan ja lisäsi: -Melkein kaikki.

Seuraavana päivänä Jim-eno, Marian-täti ja Colin, jotka olivat kihlajaisten jälkeen lomailleet Morarissa, tulivat käymään paluumatkallaan Invernessiin. Betty oli väsynyt myyjäispuuhista eikä olisi jaksanut käyttäytyä niin hyvin kuin tädin läheisyys vaati, mutta muukaan ei auttanut.

-Joko olet riidellyt morsiamesi kanssa? kysyi Marian-täti Robilta lounaalla. -Etkö? Teidän liittonne ei sitten kestä pitkään.

-Päinvastoin, Rob naurahti.

-Mikään liitto ei kestä, ellei välillä riidellä. Ole hyvä ja tarjoa leipää, Rose. Et kai ole lihonut, tyttöseni?

-En luule, Rose vastasi kylmästi.

-Hmm. Täti vilkaisi häntä epäillen. -Sitten pukusi vain antaa sen vaikutelman. Ja Cathy, sallitko tosiaan Bettyn kammata hiuksensa ylös?

-Minä olen kahdeksantoista, puuskahti Betty.

-Ah, tosiaan — vaikka et kyllä näytä siltä. Sanoin jo Robin kihlajaisissa äidillesi, että olet ikäiseksesi kovin lapsellinen.

-Minusta Bet on aikuistunut kovasti, ilmoitti tuomari.

Marian-täti ei vastannut, mutta loi Tom Stewartiin katseen, joka ilmaisi hänen ajatuksensa tämän mielipiteiden arvosta.

-Vanha lohikäärme on pahempi kuin ennen, John suhahti Davidin korvaan, muta katui sitä heti.

-John, etkö tiedä, kuinka sivistymätöntä on supatella seurassa? Jos olisin äitisi, pitäisin sinut kyllä paremmassa kurissa.

-No, Marian, anna olla, yritti eno.

-Tuollaisia te miehet olette! Täti leikkeli raivokkaasti lihapiirastaan. -Ja Betty, sinä aiot siis tosiaan opettajattareksi?

-Aion, täti.

-Hmh. En kyllä ymmärrä mitä hyötyä siitä on — vaikka tosin jäät luultavasti vanhaksipiiaksi. Kun minä olin nuori, ei noin teräväkielisellä tytöllä ollut mitään mahdollisuutta saada miestä.

David pyrskähti maitolasinsa takana ja Betty mulkaisi häntä raivokkaasti.

-Minä en ymmärrä perhettäsi, Cathy, ilmoitti Marian. -Minun Colinini ei…

-Ehkä juomme kahvin huvimajassa, Cathy-rouva sanoi nopeasti. -Jenny, ole hyvä ja kata sinne.

Puutarhassa tilanne hiukan rauhoittui. Betty katsoi parhaaksi viihdyttää lapsia kuistilla, sillä hän pelkäsi sanovansa tädille jotakin, joka rikkoisi heidän välinsä lopullisesti.

Hän kertoi juuri satua, jonka oli kirjoittanut muutamia päiviä aiemmin, kun portin saranat narahtivat. Alex marssi pihan poikki niin säteilevänä, että jokainen näki tämän olevan onnellinen.

-Betty, mokoma — sano, miten minä korvaan tämän sinulle? hän huudahti. -Olet enkeli, kullanmuru — en kiusoittele sinua enää koskaan!

-Älä lupaa asioita joita et voi pitää, varoitti Betty nauraen. -Una siis uskoi mitä sanoin?

-Uskoi! Ja tässä on pieni palkkio, vaikkei se korvaa neljännesosaakaan kiitollisuudestani!

Betty avasi käärepaperin uteliaana ja löysi kullatun rintaneulan, johon oli upotettu sydämenmuotoinen sininen kivi.

-Käytä tuota häissäsi, se tuottaa onnea, virnisti Alex. -Kiitos, täti, en ota kahvia. Una odottaa minua. Näkemiin, Bet, tule käymään meillä vielä ennen lähtöäsi.

Alex oli jo menossa, kun äkkiä kääntyi takaisin.

-Ai niin, hän sanoi, -kun seuraavan kerran tahdot selvittää minun asioitani, olisi mukavaa jos aivan koko kylä ei kuulisi! Vanhin veljesi oli nauraa itsensä hengiltä, kun tänään näin hänet Bairdin kaupassa!

Betty purskahti nauruun, mutta Marian-täti näytti järkyttyneeltä.

-Mitä tuo oli? hän tiukkasi.

-Bet järjestelee työkseen sukunsa sydämenasioita, ilmoitti Rob.

Täti puisti päätään.

-Tämä on totisesti merkillisin perhe jonka olen tavannut, hän sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti