tiistai 10. kesäkuuta 2008

3. luku: Hauskaa joulua!

-Voi hyvänen aika, sanoi Cathy Stewart ja heitti pesurievun sankoon, -tästä ei tule yhtään mitään. Kello on jo kaksi — Marian ja Jim ovat täällä tunnin kuluttua, eikä koristelua ole vielä edes aloitettu!

-Entä sitten? Betty kysyi nauraen. -Jouluun on aikaa kaksi päivää! Ei kukaan voi olettaa, että kaikki olisi valmista. Marian-tädin sopii vain ojentaa auttava käsi.

-Minun ei pitäisi sanoa tätä, mutta sinä tunnet Marianin, rouva Stewart mutisi. -Hän odottaa kuninkaallista vastaanottoa… Ja nyt vielä häät! Luojan kiitos lapset vihitään Davidsonilla, mutta onhan meidän vietävä ruokaa mukanamme… Betty, jos haluat olla oikein kiltti, niin menet Rosen kanssa kiinnittämään havuköynnöksen kuistin kaiteeseen. Toivotaan, että se pehmentää hiukan Mariania.

-Minä luulin, että tästä tulisi kauhea joulu, Rose sanoi hetkeä myöhemmin, kun hän piteli köynnöstä Bettyn iskiessä sitä pienillä nauloilla kaiteeseen. -Jos isä ei olisi sopinut Jamien kanssa, olisi tuntunut kauhealta edes järjestää juhlaa!

-Oikeastaan minä ihmettelen sitä, että herra Davidson suostuu antamaan Floran Jamielle, Betty virnisti. -Hänenhän tässä pitäisi olla loukkaantunut, niin paljon isä on häntä soimannut — minä uskon kauppakirjan aitouteen!

-Älä sano tuota isän kuullen, Rose hymähti. -Vaikka olet kyllä nyt korkeassa kurssissa hänen suhteensa — kuulin hänen sanovan äidille, ettei ole tiennyt sinun olevan niin järkevä!

-Muistan tuon, kun Rob seuraavan kerran sanoo minua tyhmäksi, Betty ilmoitti.

Joulunvietto Kuusikukkulalla sujui siis sinä vuonna yhtä rauhallisesti kuin ennenkin. Joulusukista löytyi juuri sitä, mitä jokainen toivoi — Mary sai silmänsä sulkevan nuken, Rose erään muotiromaanin, Betty kauan kaipaamansa täytekynän. Herkkuja notkuva joulupöytä sai jopa Invernessistä tulleen, hyvin arvostelevaisen Marian-tädin myöntämään, että huonompaa hän oli odottanut. Aterialla olivat läsnä myös Jamie ja Davidsonit, ja ruokasalin pitkä pöytäkin oli jäädä pieneksi. Mutta Tom Stewart onnistui joulupuheessaan sanomaan jotakin ystävällistä nuorelle parille, ja se paransi tunnelmaa entisestään. Rob löysi kakkupalastaan sormuksen ja näytti hyvin salaperäiseltä toisten kiusoitellessa häntä asiasta.

Kun joulupäivänä oli käyty hartaudessa kirkossa ja syöty kevyt illallinen, ”vanhukset”, kuten David heitä halveksivasti nimitti, keskustelivat kirjastossa ja nuoriso kokoontui saliin. Walter-enon ja Meg-tädin pojat Ewan ja Frank kertoivat hauskoja juttuja, ja Betty ja Rose istuivat kuiskuttelemassa  salaisuuksia Amy- ja Kate-serkkujen kanssa. Marian-tädin ja Jim-enon ainokainen Colin oli kadonnut yläkertaan Davidin ja Annien kanssa, ja talo tärisi heidän meluisista leikeistään.

Kesti vähän aikaa, ennen kuin kaikki päivän syömiset olivat sulaneet sen verran, että salissa jaksettiin ajatella muutakin kuin puhumista. Silloin Kate-serkku ehdotti sormus ehdolla -leikkiä.

Neljännestunnin ajan Floran kihlasormus siis kiersi kädestä toiseen, sitten alkoi purkaminen.

-Sain sormuksen sillä ehdolla, että annan sen suulaimmalle, ja annoin sen Ewanille, Alex ilmoitti.

-Minä sain sormuksen sillä ehdolla että antaisin sen turhamaisimmalle, ja annoin sen Robille, Ewan ilmoitti ja väisti taitavasti serkkunsa iskun.

-Sinun täytyi epäröidä Robin ja Rosen välillä, arveli John ja sai molemmilta asianosaisilta vihaisen mulkaisun.

-Ei saa riidellä, Kate komensi. -Kenelle sinun piti antaa sormus, Rob?

-Herttaisimmalle, ja annoin sen Amylle, Rob sanoi.

Ujo Amy punastui.

-Minä sain sormuksen sillä ehdolla, että annan sen sievimmälle, ja annoin sen Floralle.

Flora näytti imarrellulta. Hänestä tuntui kuin olisi nähnyt unta — oliko mahdollista, että hän istui Kuusikukkulan salissa joulupäivän iltana niin kuin kuka tahansa suvun jäsenistä!

-Minun piti antaa sormus rohkeimmalle, ja annoin sen Bettylle, hän sanoi hymyillen.

-Minun piti antaa se röyhkeimmälle, ja annoin sen Frankille, tokaisi Betty, jonka palmikon serkku oli sitonut joulupäivällisen aikana tuolin selkänojaan.

-Minun piti antaa sormus huvittavimmalle ja annoin sen takaisin Bettylle, Frank ilmoitti ja virnisti härnäten.

-Ensi kerralla me lisäämme säännön, jonka mukaan sormusta ei saa antaa kaksi kertaa peräjälkeen samalle, Kate sanoi tiukasti. -Kenelle sinä annoit sormuksen, Betty?

-Jamielle. Hän muistuttaa eniten satuprinssiä!

Serkukset purskahtivat nauruun, eikä Jamie tiennyt olisiko hänen pitänyt olla vihainen vai imarreltu.

Seuraavana aamuna ei kuitenkaan ollut aikaa leikkeihin. Effie nosteli uunista kuumia piiraita, jotka Jenny ja rouva Stewart pakkasivat sanomalehtiin, jotta ne pysyisivät lämpiminä. Samaan aikaan Rose ja Marian-täti asettelivat pikkuleipäpurkkeja pajukoreihin — Marian-täti oli todella ojentanut auttavan kätensä, ja Betty oli kuullut isän sanovan hämmästyneenä äidille, ettei täti ollutkaan niin kauhea kuin hän oli kuvitellut.

Yläkerrassa Betty kuurasi nuorempien sisarusten korvantaustoja ja kauloja, palmikoi pikkutyttöjen hiuksia, solmi Johnin solmuketta ja koetti samaan aikaan pukeutua itse. Häntä harmitti hiukan oma pukunsa: se oli kyllä sievää siniruudullista kangasta, mutta siinä oli samanlainen leveä valkoinen kaulus kuin pikkutyttöjen leningeissä, eikä helma yltänyt kuin kengänvarsien yläosaan. Hän olisi niin mielellään tahtonut näyttää aikuiselta Jamien häissä!

-Harmi ettemme saa kunnon juhlaa, Rob sanoi tullessaan hakemaan kengänkiilloketta Bettyn ja Rosen makuuhuoneesta. -Tanssia ja muuta.

-Sinä tietysti tahtoisit tanssia Meg Murrayn kanssa, Betty ilmoitti kirpeästi, sillä hän oli huomannut pukunsa vyönauhan kiristävän, eikä se ollut pukevaa. Onneton jouluateria! -Etkö lainkaan saattele Anna Cameronia nykyään?

-En ehdi, Rob tokaisi. -Olen koko ajan varpaillani ja odotan, mitä järisyttävää tässä perheessä seuraavaksi tapahtuu…

Flora ja Jamie vihittiin Davidsonien salissa. Oli hiukan ahdasta, mutta tunnelma oli lämmin ja pastori MacPherson puhui hyvin kauniisti — ja hienotunteisesti, viittaamatta lainkaan niihin onnettomiin olosuhteisiin, joista oli nyt päästy. Rouva Davidson oli valmistanut vihkimisen jälkeen tarjottavaksi pienen suolaisen pöydän, johon Effien piirakatkin tulivat, ja sen jälkeen tarjottiin teetä ja leivonnaisia.

-Tuleeko sinun ikävä Jamiea? kysyi Amy-serkku Bettyltä, kun he joivat teetä eteisen nurkassa — muualla ei ollut tilaa.

-Kauheasti, Betty tunnusti. -Mutta Koivutupaan juoksee kymmenessä minuutissa, ja Flora on hirveän suloinen.

-Nyt kai Rose alkaa katsella sulhasta, Kate-serkku arveli.

-Toivottavasti ei, Betty tokaisi. -Rakkausasioista on vain harmia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti