tiistai 1. heinäkuuta 2008

25. luku: Ystävyyden tähden

Kun Betty meni rouva Brodien luo lainatakseen Rosielta ranskan sanakirjan, huomasi hän heti, että jotain oli vinossa.

-Rosie-neiti on huoneessaan, Peggy sanoi. -Ja toivoisin, että Betty-neiti koettaisi olla kiihdyttämättä rouvaa.

-Mitä on tapahtunut? kysyi Betty kummissaan.

Peggy vilkaisi ympärilleen, kumartui sitten ja kuiskasi Bettyn korvaan.

-Herra Vernon on kutsunut Rosie-neidin tanssiaisiin.

-Ian Vernon? huudahti Betty.

-Voi hiljaa, neiti! Rouva on raivoissaan, ja Rosie-neiti taitaa itkeä.

Rosie tosiaan itki. Kun Betty astui tämän huoneeseen, näki hän vuoteella nyyhkyttävän olennon.

-Rosie kulta! hän huudahti.

Rosie hypähti istumaan. Hänen pähkinänruskeat silmänsä olivat punareunaiset.

-Betty, sinäkö — kuinka ihanaa että tulit! Joko kuulit?

-Peggy kertoi. Betty istuutui vuoteen reunalle.

-Vanha kunnon Peg. Rosie niisti nenänsä. -Tämä on kauheaa, Bet! Isoäiti tietää nyt kaiken — luistinradalla tapaamisemme ja kävelyt — eikä hän koskaan päästä minua tanssiaisiin Ianin kanssa!

-Miksi? Tarkoitan, että tietysti hän on vihainen käytöksesi vuoksi, mutta senhän voisi antaa anteeksi. Mitä hänellä on Iania vastaan?

-Taivas tietää. Rosie tuijotti synkkänä eteensä. -Mutta minä menen — vaikka sitten kipuaisin alas ikkunasta lakanaa myöten kuten romaaneissa!

-Et saa puhua noin, Betty huudahti, sillä Rosie näytti siltä, kuin todella olisi voinut laskea lakanan alas huoneensa ikkunasta. -Jos vanhempasi kerran hyväksyvät Ianin, ei Isoäidillä mielestäni pitäisi olla mitään sanomista.

-Mutta hänellä on, niin kauan kuin asun hänen kattonsa alla — ja jos en enää voi asua täällä, en voi myöskään käydä koulua, sillä isällä ei ole varaa maksaa minua koulun asuntolaan. Voi Bet, Rosie tarttui äkkiä ystävänsä käteen, -etkö sinä voisi suostutella häntä?

-Minä? huusi Betty. -Ei, en usko.

-Sinä osaat taivutella ihmisiä. Voi, ole kiltti, yritä edes — ystävyytemme tähden!

Betty huokasi ja nousi.

-Olkoon, hän sanoi, -mutta vain yritän!

Rosie yritti hymyillä.

-Sinua isoäiti edes kuuntelee, tyttö sanoi. -Hän on kirjastossa.

Polvet täristen Betty koputti kirjaston oveen. Vastauksen saatuaan hän astui sisään ja näki Isoäidin katselemassa Charlie-prinssin kuvaa. Ilme vanhan rouvan kasvoilla kieli, että hän oli juuri vakuuttamassa prinssille Vernonien olevan syyllisiä yleensä kaikkeen onnettomuuteen, mikä Skotlantia oli vuosisatojen kuluessa kohdannut.

-Kas, sinäkö, kultaseni! hän sanoi ilahtuneena. -Tule istumaan.

Betty istuutui rokokoonojatuoliin Isoäitiä vastapäätä. Miten kummassa hän aloittaisi?

Isoäiti itse auttoi asiaa.

-Joko tapasit Rosien? hän kysyi tuikeasti. -Se tyttö on seonnut päästään.

-Miten niin? Betty kysyi ja katseli hänkin Charlie-prinssin kuvaa. Äkkiä hänestä näytti siltä, kuin prinssi olisi iskenyt vallattomasti silmää.

-Kulkenut jonkun Vernonin kanssa, salannut asian minulta, ja on nyt menossa tanssiaisiin saman olennon seurassa!

-Minusta Ian Vernon on hyvin kunniallinen nuori mies, Betty sanoi vakavasti. -Ja hän todella pitää Rosiesta.

Isoäiti tuhahti.

-Kyllä kai! Vernonien pitämiset tiedetään.

-Mitä pahaa Vernonit sitten ovat tehneet? kysyi Betty ja katsoi Isoäitiä tiukasti.

Kaksi sinistä silmäparia tuijotti toisiaan, sitten Isoäidin katse väisti.

-Aivan tarpeeksi pahaa, hän mutisi ja nousi kankeasti seisomaan. -Joka tapauksessa Rosie ei tahraa mainettaan sen olennon seurassa.

-Mutta Isoäiti, sehän olisi skandaali! Ihmiset puhuisivat… Betty hypähti pystyyn hänkin ja tarttui Isoäidin ryppyiseen käteen. -Rosie tulisi niin onnelliseksi jos pääsisi tanssiaisiin, hän maanitteli.

-Minä tiedän kyllä, mitä onni on, eikä hän sitä tavoita kenenkään Vernonin kanssa. Tarkoitan vain Rosien parasta, kultaseni.

Betty mietti. Isoäiti oli kovin päättäväinen. Mikä häneen voisi vaikuttaa? Äkkiä tyttö muisti, että Isoäidillä oli uudenaikaisia mielipiteitä naisten äänioikeudesta ja opiskelusta.

-Vahinko, että ajattelette asiasta noin vanhanaikaisesti, tyttö sanoi hitaasti, jotta jokainen sana ehtisi vaikuttaa. -Kaupungilla puhutaan varmasti, että kasvatatte Rosieta viktorianaikaisin menetelmin.

Isoäiti veti henkeä. Betty tuli hiukan pahoilleen, mutta päätti olla perumatta puheitaan — ystävyyden tähden.

-Mitä sinä sanoit, tyttö! Isoäiti ähkäisi.

Betty kohautti olkapäitään.

-Se on totuus, hän sanoi huolettomasti, -mutta jos aiotte kerran jääräpäisesti pysyä kannassanne, niin… Hän astahti sivuun muka päästääkseen Isoäidin huoneesta, mutta tämä putosikin istumaan tuoliinsa.

-Sinun pitäisi olla poika ja ryhtyä lakimieheksi, hän sanoi.

-Isäni on lakimies, Betty sanoi, ja hänen silmänsä alkoivat tuikkia. Pahin oli nyt ohi.

-No, mitä sinä sitten tahdot?

-Tahdon vain, että päästätte Rosien tanssiaisiin ja annatte hänen kävellä joskus Ian Vernonin kanssa.

Isoäiti tuhahti.

-Rosie teki rumasti valehdellessaan teille, Betty sanoi, -mutta antakaa se anteeksi. Hän olisi kertonut totuuden, ellei olisi pelännyt suhtautumistanne asiaan.

Isoäiti tuhahti taas.

-Ja eihän Rosien vanhemmillakaan ole mitään Ian Vernonia vastaan, jatkoi Betty sinnikkäästi ja toivoi, että hänellä olisi ollut valkoinen musliinipukunsa — Duncanhan oli sanonut, ettei häneltä silloin voinut kieltää mitään!

Isoäiti hypisteli sormuksiaan.

-No olkoon, hän lopulta tiuskaisi. -Menköön tanssimaan, se tyttö – mutta minua on turha syyttää, jos hän saa sydänsurun lopuksi ikäänsä!

Betty astui varovasti tuolin luo, polvistui ja kiersi kätensä Isoäidin kaulaan. Poski tämän ryppyistä poskea vasten hän kuiskasi:

-En jaksa uskoa, että Ian sitä surua voisi aiheuttaa. Rakas Isoäiti, ettehän te ole vihainen minulle?

-Kai minun pitäisi, Isoäiti naurahti, ja hänen kirkkaat silmänsä alkoivat kimaltaa. -Minun pitäisi, pieni ylämaalaistyttöseni, mutta en minä voi. En ole koskaan voinut vastustaa Ylämaata enkä ylämaalaisia — ja sinussa, Bet, on jotakin aivan erikoista. Isoäiti taputti Bettyn kättä. -Mene nyt sanomaan Rosielle, että lakkaa pilaamasta silmiään. Hänellä on äitinsä silmät, James Wardlaw’n silmistä ei voi puhua samana päivänäkään.

Betty suuteli Isoäitiä.

-Kiitos! hän kuiskasi, hypähti pystyyn ja juoksi ulos huoneesta.

Rosien riemulla ei ollut rajoja hänen kuullessaan uutisen. Ensin hän syleili Bettyä, juoksi sitten syleilemään Isoäitiä ja alkoi sitten murehtia, mitä panisi päälleen tanssiaisiin.

-Pane se kaunis punainen puku, Betty sanoi nauraen toisen innolle.

-Niin, ehkä… Rosien penkoi vaatekaappiaan hurjasti. -Mutta sinä olet kultainen, Betty — oikea enkeli. Miten sinä teit sen? Rosien kiharat putkahtivat hetkeksi esiin. -Miten kiedotaan aikuiset pikkusormen ympäri?

Betty nauroi. Noita sanojahan Robkin oli käyttänyt.

-En tiedä, hän sanoi. -Ehkä se on minulla verissä. Ja nyt minun pitää lähteä.

Vasta Ruususen linnan portailla Betty huomasi, että oli unohtanut lainata ranskan sanakirjan.

2 kommenttia:

  1. Kävin vähän nappirasialla...

    Tein kyllä virheen kun aloitin Bettyn lukemisen ennen koko julkaisua. Haluan ahmia kirjat kerralla ja nyt päivitysvälit tuntuvat niiiin pitkiltä ;)

    Kiitos Kaisa!

    VastaaPoista
  2. Kiva että kelpasi. :) Nappien pohjakuvat ovat aitoa Edinburghia, tosin 1990-lukua eivätkä 1900-luvun alkua - sensuroin aika paljon autoja...

    VastaaPoista