sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

16. luku: Seitsemäs paketti

Päiväjunaa odotti Fort Williamin asemalla monipäinen joukko. Jennie, Mary ja Elizakin olivat päässeet mukaan ja malttoivat nyt tuskin pysyä paikoillaan. Vihdoin savupilvi ilmestyi näkyviin mutkan takaa, ja hetken kuluttua vaunut olivat kohdalla, ovet avautuivat ja matkustajat kipusivat ulos.

-Minä näen Johnin! huusi Mary riemuissaan ja tanssi ympäri, kun ikkunoissa vilahti vaaleatukkainen poika, joka kohta seisoi asemasillalla perheensä syleiltävänä.

-Will-setä ja Carrie-täti lähettivät paljon terveisiä, John sanoi. -On minulla tuliaisia, Eliza, älä riehu.

-Sinä olet laihtunut, Cathy-rouva huomautti hellän huolehtivasti. -Mutta se vika korjaantuu pian Effien hoivissa.

-Kuinka menestyt? tuomari kysyi.

-Will-setä sanoi, että olen syntynyt tilikirja kädessä, John ilmoitti ylpeänä. -Hän sanoi, että kunhan vähän vanhenen, pääsen osakkaaksi.

-Saat sitten hankkia minulle luottoa, Rob hirnahti hilpeästi ja laski kätensä pikkuveljen olkapäälle.

-Sinä olet silloin jo professori, arveli Betty, ja tämä mahtipontinen tulevaisuudensuunnitelma sai kaikki nauramaan.

Vanha Kuusikukkula oli taas täynnä elämää. Rouva Stewart katseli kyynelsilmin lapsilaumaa, sillä jokainen tunsi itsensä pieneksi jälleen: Rob liukui kaidepuuta pitkin yläkerrasta, Betty taisteli voitokasta lumisotaa Davidia ja Annieta vastaan Keijulehdon portilla ja John loikoi kirjaston takanedusmatolla jalkojaan heilutellen ja selaili jotakin Jules Vernen kirjaa. Yksinpä Rosekin tanssahteli huoneissa tyynen kävelyn asemasta.

Jouluvalmistelut olivat jo täydessä käynnissä. Aatto oli määrä viettää kotona, jouluateria syötäisiin Clarkeilla ja loppiaisena matkustettaisiin Invernessiin. Sieltä Bettyn, Robin ja Johnin oli määrä taas lähteä maailmalle.

Effie, rouva Stewart ja Jenny puuhasivat keittiössä, vanhimmat tytöt laittoivat huoneita joulukuntoon ja tuomari yritti pysyä poissa tieltä. Makuuhuoneissa rapisteltiin värikkäitä papereita ja solmittiin kirjavia nauhoja, ja Eliza ja Mary lähetettiin milloin millekin asialle, kun heidän nenänsä pistivät ovenraosta liian usein. Lakan jouluinen tuoksu leijaili portaita alas ja sekoittui makeisten, kakkujen ja paistin aromiin.

Jouluaattona Jamie, Flora, pikku Meggie ja Davidsonit tulivat vierailulle. Tuomari ja herra Davidson keskustelivat joulun kunniaksi melkein ystävällisessä äänensävyssä keskenään, ja kaikki olivat hilpeällä tuulella.

Mutta kun tee oli juotu, alkoivat lapset pitkästyä. Oli vielä aivan liian monta tuntia iltaan ja aamuun ja sukkien avaamiseen. Silloin Betty muisti lahjakorinsa; hän nouti sen ruokahuoneeseen ja keräsi ympärilleen lapset aina pikkuista Meggietä ja Johnia, Robia ja Rosea myöten, sillä nämäkin tahtoivat nähdä, millä kaupunkilaistytöt olivat täyttäneet pakettinsa.

-Avaa tämä ensin, Eliza ehdotti ja taputti muhkuraista kääröä, joka oli Jessien aikaansaannos. Betty totteli ja veti yleisen riemun vallitessa esiin jättiläismäisen mustepullon, joka oli täynnä makeisia ja jonka kaulaan oli rusetilla sidottu marsipaanista valmistettu sulkakynä.

Karamellipullon kiertäessä katsojien joukossa mursi Betty Nannyn paketin lakkaukset. Esille tuli raidallinen hatturasia ja sen sisältä kerrassaan soma, lauhkeina talvipäivinä käytettävä samettihattu. Betty tiesi, että Nannyn äiti oli ollut modisti ennen naimisiinmenoaan. Hän koetteli hattua niin kauan hallin peilin ääressä, että David lopulta uhkasi avata loput kääröt yksin.

Sarahin oma oli pieni, mutta sisälsi kauniit vuohennahkaiset hansikkaat, joissa oli kullatut napit. Rose huokasi ihastuneena ja tuumi, että ehkä hänenkin pitäisi hankkia englantilaisia ystäviä — mieluiten päärien tyttäriä.

Seuraava paketti oli Rosielta ja sisälsi James Wardlaw’n uusimman romaanin ja hilpeän joulukirjeen, joka lämmitti Bettyn mieltä. Daisy lahjoitti valtaisan suklaarasian ja Chrissy muutamien aikakauslehtien kalliit joulunumerot. Betty selaili niitä tyytyväisenä, kun Jennie huudahti:

-Täällä on vielä yksi käärö!

-Keneltä? Betty otti neliskulmaisen paketin käteensä. -Ai niin, Chrissy antoi tämän asemalla. Onpa hän kultainen!

Paperit paljastivat kreikkalaisista runoilijoista toimitetun kokoomateoksen. Sapphon runojen kohtaan oli työnnetty muodikas kirjanmerkki, joita sai vain Flemingin Kirjakaupasta. Pahoin aavistuksen Betty käänsi esiin nimiösivun.

Hauskaa joulua 1903!
Duncan Fleming

-Kuka tämä on? John kysyi epäluuloisena. -Duncan Fleming?

-Mitä! huusi Rose ja oli pudottaa samettihatun, jota juuri oli sovitellut omaan päähänsä.

-Vai niin, pikku sisko, sanoi Rob ärsyttävän tietäväisesti.

-Onko hän ihailijasi? kuiskasi Annie silmät säteillen, sillä hän oli vasta juuri keksinyt, miten ihmeelliseksi romantiikka elämän teki.

-Se on vain typeryyksiä, Betty tiuskaisi. -Pelkkiä typeryyksiä!

-Mitä te puuhaatte? kysyi Flora, joka oli ilmestynyt kynnykselle viedäkseen Meggien päiväunille.

-Betty avasi koulusta saamansa lahjat, Jennie valisti. -Ja yksi niistä…

-Saanko minä tulla tuudittamaan Meggien? Betty sirkutti. -Olethan kiltti ja annat minun tehdä sen!

-No miksei, Flora naurahti ja otti syliinsä pienokaisen, joka haukotteli jo niin, että kaksi lumivalkoista hammasta loisti. -Vien hänet isäsi ja äitisi vuoteelle, hän haluaa aina peuhata vähän ennen unta ja siellä ei tarvitse pelätä putoamista.

Betty sulloi tavarat takaisin koriin, käski Jennien viedä paperit pois ja kiiruhti Floran perään.

Vielä kauan Meggien nukahtamisen jälkeen tyttö istui vuoteen laidalla ja mietti. Miksi ihmeessä Duncan oli antanut hänelle tuollaisen kalliin lahjakirjan? Vai oliko hän antanut sen kaikille Chrissyn ystäville? Muilla Betty ei ollut tuollaista pakettia nähnyt. ”Hauskaa joulua”, ei mitään muuta. Tyttö pyyhkäisi otsaansa kiusaantuneena. Tällaisiin lahjoihin pitäisi liittää selitys siitä, miksi ne annetaan! Ja miksi Duncan tahtoi viitata tuohon hupsuun Sappho-lempinimeen, jonka oli jo Chrissyn kutsuilla maininnut?

Samassa rouva Davidson kurkisti sisään.

-Et saa istua täällä yksin, kultaseni, hän kuiskasi. -Minä tulen sijaasi, sinun täytyy mennä toisten nuorten luo.

Betty koetti vastustella, mutta löysi kuin löysikin lopulta itsensä Robin ja Johnin huoneesta keskustelemasta tulevaisuudesta.

”Tulevaisuus”, hän kirjoitti illalla päiväkirjaansa. ”Se on oikea taikasana. Sitä näkee kaiken kuin hunnun läpi — kenties aviomies ja perhe, tai ura — mikä se sitten olisikin. Olisi hauska tietää, mitä olen kymmenen vuoden kuluttua. Paimennanko lapsilaumaa? Ja kuinka kuuluu nimeni?

Mielenkiintoista.”

2 kommenttia:

  1. Tuosta lukujen numeroinnista niin että ne ovat oikeassa järjestyksessä... Kokeilepas lisätä kaikkien ennen kymmentä tulevien lukujen eteen nolla. Eli siis luku 1. onkin 01. ja luku 2. on 02. ja luku 3. on 03. jne. Kymppi on 10., siitä eteenpäin normaalisti 11. ja 12. jne. Ei näytä kovin nätiltä, mutta tehoaa ainakin joissakin softissa.

    VastaaPoista
  2. Heh, temppuhan ei ole mikään kun sen osaa... Olisi pitänyt hoksata itsekin. :) Kiitos!

    VastaaPoista